Tapaus pannukakku / Case Pancake

Viikko tai pari takaperin sain kuulla, että keskustassa on ravintola jota pitää suomalainen pariskunta ja listalla on viikonloppu-aamuisin mustikkapannukakkuja. Kävi kuitenkin ilmi, että ravintolan ruokalista on vaihtunut viime katsauksen jälkeen ja pannukakkuja saa vain sunnuntaisin. Sen sijaan tarjolla olisi ollut aamupala, johon sai valita puuroa, jugurttia, kroisanttia ynnä muuta sellaista, mutta koska olin jo syönyt aamupuurot kotona pohjalle päätin luopua ideasta ja siirtää pannukakku kokeiluni johonkin hamaan tulavaisuuteen. Vähän kyllä harmitti, koska olin odottanut pannukakkuja koko viikon ja sunnuntaisin ei juuri tule Maastrichtissa asioitua, joten noh jääpähän jotain to do listaan perheen vierailuja varten.

Ihan ilman pannukakkuja ei toki tarvinnut jäädä, sillä niitähän saa täällä vähän joka nurkalta. Siispä takaisin junaan, hypättiin pois meidän naapurikylässä ja kurvattiin paikalliseen kahvilaan pannukakulle. Ja oli muuten hyvää! Oikeastaan pannukakku on täällä enemmänkin jättimäinen lettu. Sitten on sellaisia pikkuriikkisiä pannareita joita kutsutaan nimellä poffertjes. Ne kuuluu söydä höystettynä kilolla tomusokeria, ja näin entisenä au pairina voin todeta, että niitä mahtuu lapsen suuhun yli kymmenen kerralla...Ihan perus lettuset vedetään napaan joko ihan kermavaahdolla, jätskillä, siirapilla ynnä muulla makealla kuorrutettu tai sitten ruokaisammin lettuun on paistettu mukaan kanaa, pekonia tai vaikka kirsikoita.

Pannukakkuravintolaan, tai no, suomalaisittain letturavintolaan mennessä aina yllättyy siitä, mitä joku keksii lettuun työntää. Kannattaa ehdottomasti Hollannissa vieraillessa käydä pannenkoekenhuis ravintolassa, jos haluaa mielenkiintoisia pannukakkuelämyksiä! Mie rakastan pannareita, pannukakkuja ja lettuja. Mielellään jäätelön tai hillon kanssa, mutta myös kanaletut on todettu aika hyviksi! Ostin lidlistä tuoreita pensasmustikoita, joten mustikkapannaria tai mustikkapiirakkaan luvassa kuitenkin kaikesta huolimatta!

Kotiin kun päästiin lähdettiin koiran kanssa ihailemaan meidän lenkkitien varren puutarhojen kukkaloistoa. Puutarhat on ilmeisesti kunnan ihmisille vuokraamia ja kevään että kesän mittaan niillä on käynyt kova kuhina. Lopputuloksena toinen toistaan sympaattisempia puutarhoja, joista kauneimman kukkaloistosta nappasin muutaman kuvan. Kaiken kaikkiaan siis rento ja aurinkoinen lauantaipäivä takana. Tästä on hyvä heittää jalat pöydälle ja aloittaa Star Trek: The Original Series maratoni miehen kanssa.

¨

Nappertton

Jottei menisi ihan materialismiksi koko blogi tänään henkilökuvassa virallinen valvoja, assistentti ja täyspäiväinen oloneuvos Nasu. Vielä tutummin Nasaali, Nappertton Nappe tai Naputin. Vaikka Nappea on äärimmäisen vaikeaa sada kuviin, sillä Napu ottaa hatkat sen siljan tein kun kaivan kameran esiin ja alan raukkaparkaa jahtaamaan on Nasun valkea hännänpää sekä pikumusta kirsu kuitenkin tuttu näky kuvien reunoilla ja jos kuvassa on ruokaa, voi Napen haukansilmät bongata kurkistamassa puolittain pyödänreunan takaa. Nasun logiikka on, että jos minusta näkyy vain päälaki en ole virallisesti paikalla. Sitä ei siis voi laskea kerjäämiseksi eikä kyttäämiseksi.

Nasu on rodultaan, kuten tämän perheen kaikki muutkin koirat, jackrussellinterrieri eli russeli. Sellainen ihan vain inasen karhea versio, joten karva lentää pitkin asuntoa sangen mukavasti vuoden ympäri ja kaikki laukut on täynnä ikean karvanpoistorullia. Nasu on ainut meillä Hollannissa asuva koira, mutta vanhemmilla niitä on vielä neljä lisää. Raskainta ulkomaille muutossa olikin jättää ihanat karvanaamat suomeen.

Russelit on ihania, raivostuttavia ja persoonallisia koira, joita ilman ei voi enää olla kun sellaisen on kerran elämäänsä ottanut. Nasun elämäntehtävänä tällä hetkellä on suolestaa pehmoleluja, jahdata kärpäsiä, rymsteerata kodin tekstiilejä uuteen järjestykseen (mamman fengsuit on ihan takapuolesta) ja lämmittää mamman peitonalusta aina tilauisuuden tullen. Nappe on terrierimäisestä touhupeteilystä huolimatta myös kovan luokan sylikoira ja silloin pitää päästä mahdollisimman lähelle, laittaa pää mamman rintaa vasten ja torkkua siinä tuntitolkulla.

Eli saanen esitellä Nasaali-täti. Tämän blogin virallinen photobomberi.

  

Alkusanat

Olen aloittanut viimeisen vuoden aikana kymmenkunta blogia, joista suurin osa makaa luonnoksina julkaisemattomie blogien litanjassa ja joista osa nyt makaa haudattuna suljettujen blogien hautausmaalla.

Kirjoitin samannimistä blogia säännöllisen epäsäännöllisesti, katosin bittiavaruuden tuuliin ja kolme kuukautta myöhemmin paukahdin taas paikalle. En ollut enää ihan satavarma mistä olin kirjoittanut, olin ehitnyt vaihtaa huonekalujen järjestystä sillä välin neljästi ja  moodi oli jo vaihtunut ihan toiseksi edellisen kirjoituksen jälkeen.

Mietin aloittaisinko uuden blogin mamuilulle, toisen sisustukselle ja kolmannen niille päiville, kun ei yksinkertaisesti irtoa muuta kuin sarja ärräpäitä ja paluulippu suomeen käy finnairin nettikaupan ostoskorissa. Mutta ei yhtä elämää voi lokeroida kolmeen kategoriaan.

Päätin siis pyyhkäistä vanhan blogin maton alle ja aloittaa täysin puhtaalta pöydältä blogin jonne dumppaan säälimättä maahanmuuttajan elämän hyvät ja huonot päivä, Limburgin helmet ja vesiperät, harrastusteni huippuhetket ja päänsäryt sekä muut jutunaiheet. Blogin kategoria on kategoriaton.



Uuteen alkuun kuuluu ensitöikseen esitellä itsensä uudelleen. Olen Anna, alun alkaen stadin paljasjalkainen friidu, sittemmin Sastamalaistunut ja siitä itseni Limburgiin rakkauden perässä ulkoistanut nuori nainen. Asun Valkenburgin maakunnassa, aivan Maastrichtin kaupungin kupeessa Belgian ja Saksan välimaastossa russelitytön ja avomieheni kanssa.

Ulkomailla asuminen on hienoa, opettavaa, rikastuttavaa, mutta myös vaikeaa, ikävän täyteistä ja haastavaa. Joskus mietin miten onnekas olen saadessani asua tässä kauniissa kaupungissa ja toisinaan kuljen päiväni metrinen lerssi otsassa ja vannon, että nyt pakkaan romuni ja painun kotiini...

Olen viimeiset kolmisen vuotta ollut ennen kaikkea maahanmuuttaja, rakentanut uutta elämää, uusia rutiineja ja uutta uraa. Nyt kun kolme vuotta tulee pian täyteen alan vihdoinkin olla perillä siitä kuka olen, mistä tulen ja mihin olen menossa.

Siitä on hyvä lähteä kirjoittamaan.

Mistä sitten ajattelin kirjoittaa? No, vähän kaikesta. Tottakai ulkomailla asumisen hyvistä ja huonoista hetkistä. Ja siitä miten kulutan vapaa-aikani pääosin lukemalla, seikkailemalla pitkin uusia ja vanhoja kotikontujani, pelaan nettiroolipelejä, kirjoitan tarinoita, keräilen ja kiilottelen vintagelaukkujani, pistän feng shuita uusiksi asunnossamme ja keräilen mielipuolen lailla muumimukeja ja roinaa.

Eiköhän näistä ja vähän muusta pari tekstiä saada veistettyä.