Tapaus pannukakku / Case Pancake

Viikko tai pari takaperin sain kuulla, että keskustassa on ravintola jota pitää suomalainen pariskunta ja listalla on viikonloppu-aamuisin mustikkapannukakkuja. Kävi kuitenkin ilmi, että ravintolan ruokalista on vaihtunut viime katsauksen jälkeen ja pannukakkuja saa vain sunnuntaisin. Sen sijaan tarjolla olisi ollut aamupala, johon sai valita puuroa, jugurttia, kroisanttia ynnä muuta sellaista, mutta koska olin jo syönyt aamupuurot kotona pohjalle päätin luopua ideasta ja siirtää pannukakku kokeiluni johonkin hamaan tulavaisuuteen. Vähän kyllä harmitti, koska olin odottanut pannukakkuja koko viikon ja sunnuntaisin ei juuri tule Maastrichtissa asioitua, joten noh jääpähän jotain to do listaan perheen vierailuja varten.

Ihan ilman pannukakkuja ei toki tarvinnut jäädä, sillä niitähän saa täällä vähän joka nurkalta. Siispä takaisin junaan, hypättiin pois meidän naapurikylässä ja kurvattiin paikalliseen kahvilaan pannukakulle. Ja oli muuten hyvää! Oikeastaan pannukakku on täällä enemmänkin jättimäinen lettu. Sitten on sellaisia pikkuriikkisiä pannareita joita kutsutaan nimellä poffertjes. Ne kuuluu söydä höystettynä kilolla tomusokeria, ja näin entisenä au pairina voin todeta, että niitä mahtuu lapsen suuhun yli kymmenen kerralla...Ihan perus lettuset vedetään napaan joko ihan kermavaahdolla, jätskillä, siirapilla ynnä muulla makealla kuorrutettu tai sitten ruokaisammin lettuun on paistettu mukaan kanaa, pekonia tai vaikka kirsikoita.

Pannukakkuravintolaan, tai no, suomalaisittain letturavintolaan mennessä aina yllättyy siitä, mitä joku keksii lettuun työntää. Kannattaa ehdottomasti Hollannissa vieraillessa käydä pannenkoekenhuis ravintolassa, jos haluaa mielenkiintoisia pannukakkuelämyksiä! Mie rakastan pannareita, pannukakkuja ja lettuja. Mielellään jäätelön tai hillon kanssa, mutta myös kanaletut on todettu aika hyviksi! Ostin lidlistä tuoreita pensasmustikoita, joten mustikkapannaria tai mustikkapiirakkaan luvassa kuitenkin kaikesta huolimatta!

Kotiin kun päästiin lähdettiin koiran kanssa ihailemaan meidän lenkkitien varren puutarhojen kukkaloistoa. Puutarhat on ilmeisesti kunnan ihmisille vuokraamia ja kevään että kesän mittaan niillä on käynyt kova kuhina. Lopputuloksena toinen toistaan sympaattisempia puutarhoja, joista kauneimman kukkaloistosta nappasin muutaman kuvan. Kaiken kaikkiaan siis rento ja aurinkoinen lauantaipäivä takana. Tästä on hyvä heittää jalat pöydälle ja aloittaa Star Trek: The Original Series maratoni miehen kanssa.

¨

Nappertton

Jottei menisi ihan materialismiksi koko blogi tänään henkilökuvassa virallinen valvoja, assistentti ja täyspäiväinen oloneuvos Nasu. Vielä tutummin Nasaali, Nappertton Nappe tai Naputin. Vaikka Nappea on äärimmäisen vaikeaa sada kuviin, sillä Napu ottaa hatkat sen siljan tein kun kaivan kameran esiin ja alan raukkaparkaa jahtaamaan on Nasun valkea hännänpää sekä pikumusta kirsu kuitenkin tuttu näky kuvien reunoilla ja jos kuvassa on ruokaa, voi Napen haukansilmät bongata kurkistamassa puolittain pyödänreunan takaa. Nasun logiikka on, että jos minusta näkyy vain päälaki en ole virallisesti paikalla. Sitä ei siis voi laskea kerjäämiseksi eikä kyttäämiseksi.

Nasu on rodultaan, kuten tämän perheen kaikki muutkin koirat, jackrussellinterrieri eli russeli. Sellainen ihan vain inasen karhea versio, joten karva lentää pitkin asuntoa sangen mukavasti vuoden ympäri ja kaikki laukut on täynnä ikean karvanpoistorullia. Nasu on ainut meillä Hollannissa asuva koira, mutta vanhemmilla niitä on vielä neljä lisää. Raskainta ulkomaille muutossa olikin jättää ihanat karvanaamat suomeen.

Russelit on ihania, raivostuttavia ja persoonallisia koira, joita ilman ei voi enää olla kun sellaisen on kerran elämäänsä ottanut. Nasun elämäntehtävänä tällä hetkellä on suolestaa pehmoleluja, jahdata kärpäsiä, rymsteerata kodin tekstiilejä uuteen järjestykseen (mamman fengsuit on ihan takapuolesta) ja lämmittää mamman peitonalusta aina tilauisuuden tullen. Nappe on terrierimäisestä touhupeteilystä huolimatta myös kovan luokan sylikoira ja silloin pitää päästä mahdollisimman lähelle, laittaa pää mamman rintaa vasten ja torkkua siinä tuntitolkulla.

Eli saanen esitellä Nasaali-täti. Tämän blogin virallinen photobomberi.

  

#bagtag - A quick peek of Speedy

Edellinen postaus oli sinäänsä harhaanjohtava, sillä jo sitä kirjoittaessa odottelin Speedyä saapuvaksi kotiin. Pari viikkoa sitten otin yhteyttä laukkudiileriini (hämärää!) ja kysyin onnistuisiko moisen löytämään, Damier Azur kun ei kuulu hänen normaaliin valikoimaansa vaikka kaikkea muuta ihanaa onkin nettikauppa pullollaan.

Laukku löytyi ja tuskastuneena odottelin lauantaista postikeskuksessa pörrännyttä pakettia kunnes vihdoin tänään soi ovikello. Kaahasin kotiin töistä ja revin paketin siltä seisomalta auki ja sieltähän se Speedy 30 Damier Azur kuosissa kuoriutui paketista.

Laukku on vuosimallia 2009, joten ihan vintageksi sitä ei voi kutsua. Olen kuitenkin haaveillut tästä veskasta jo jonnen aikaa, joten se oli tervetullut lisäys kokoelmaan.

Olen suuri patina fani ja pitkähkö etsintä kannatti, sillä tässä kaunottaressa on kaunis hunajainen patina ja tummentumaa vain kahvojen alaosissa, jonne nyt Speedyssä sitä tummentumaa kertyy joka tapauksessa meille jotka käyttävät laukkua huolettomasti ja ahkerasti.

Kokovalinta meni satasella nappiin ja koko 30 sopii kivasti tällaisen alta satakuusikymppisen, suhteellisen sutjakan tytön käsivarrelle keikkumaan. En ole vielä ehtinyt siis laukkua kertaakaan käyttää, joten palaan aiheeseen vähän myöhemmin tarkempien kuvien kera. Olin ajatellut säästää kuvat myöhempään, kunhan olen avannut vähän laukkuharrastustani ja kokoelmaani ylipäänsä, mutten laukun livenä nähtyäni voinut vastustaa julkaisemasta paria kuvaa.

Laukku on siis jälleen Designer Vintagesta, salon du vintage myyjältä, jota en voi kuin suositella :). Postittaa myös suomeen!

#bagtag - Himotusta / Cravings

Melkeinpä jokaisen vintage laukkuja harrastavan kaapista löytyy yksi tietty laukku. Nimittäin Louis Vuittonin Speedy. Se on tietynlainen must have laukku vintage friikeille, sillä se on ensimmäinen käsilaukkumalli jota Vuitton alkoi valmistaa sekä erittäin helppo laukku löytää ja aloittaa laukkuharrastus.

Speedy on pienempi version Louisin pojan Georges Vuittonin vuonna 1930 suunnittelemasta Keepall laukusta ja keepall oli sen verran kovan luokan hitti, ettei aikaakaan kun Vuitton esitteli Speedyn. Keepallin käsilaukku kokoisen pikkusiskon. Alkuun Speedyä sai vain koossa 30, mutta vuonna 1965 Audrey Hepburnin toivomuksesta luotiin myös pienemi koko 25. Nykyään Speedyä saa myös kokoluokissa 35 ja 40. Koko on suoraan verrannollinen laukun pituuteen sentteinä. Speedy on tänäkin päivänä yksi LV:n myydyimpiä veskoja.



Syy miksen ole itse vielä Speedyä hankkinut, etenkään ikonisessa Monogram kuosissa on se, että Speedyjä on lähes aina tarjolla Monogramina useissa eri mitoissa. Voin sellaisen itselleni hankkia melkeinpä milloin vain, sen sijaan viime aikoina hankkimieni laukkujen löytäminen ei ole aina ollut itsestäänselvyys.

Kuitenkin viime kuukausina hyvin monogram painotteista ja muutenkin aika tummaa laukkurivistöäni katseltuani olen alkanut kaivata vaaleaa laukkua. Olen aina tykännyt LV:n Damier Azur kuosista jossa olisin halunnut Pochettenikin hankkia puolitoista vuotta sitten (jäljellä oli enää monoa) ja yllätin itseni katselemasta laukkuja kyseisessä kuosissa, se kun ei ole vintage kuosi. Kuten sanottu, en ole niinkään ihastunut kovinkaan moneen Vuittonin nykymalliin, joten Pinterest ja Youtube seikkailuni veivät minut katselemaan Speedyjä koossa 30. Klassinen malli vähän tuoreemmassa värissä.

Azur kuosissa toki ei Vintage Speedyä löydy, mutta noh, olkoot sitten kokoelmani juniori. Vingate laukut ovat useimmiten Mono canvasta ja Epi nahkaa. Joskin tätä kokoa juuri tässä kuviossa ja koossa ei ole yhtä helppo löytää, kuin Monogramia etenkin jos vaatimuksena on vaaleahko patina. Kädessä ja paljaalla käsivarrella kannettavissa laukuissa vachetta kahvat tummuvat joskus todella paljon. Siis todella paljon. Minä kun pidän sellaisesta täyteläisestä hunajapatinasta en oikein lämpene mustuneille ja heti huoltoa vaativille kahvoille.

Laukun metsästäminen on kuitenkin puolet hauskuudesta, joten let the hunt begin! Raportoin takaisin, jos ja kun metsästykseni tuottaa tulosta.

Väriterapiaa / Color therapy

Olen keväästä asti kärsinyt melkein viikottaisista migreeneistä ja koska teen töitä tietokoneella kotona tulisi välttää näytön edessä istumista. Säät eivät kuitenkaan ole oikein suosineet ulkoilemaan ja sisällä tulee helposti toljotettua vain televisiota tai istuskeltua koneella. Äitini oli täällä viikko takaperin käymässä ja hän jätti tänne aikuisten väritysvihkosen joten kaivoin puukynät kaapista ja istahdin olohuoneen pöydän ääreen. Näähän on nyt kovassa huudossa, mutten ollut koskaan värityskirjaillut sitten eskarin vaikka äiti osti näitä jo edellisellä reissullaan kuluneena keväänä.

Tänä päänsärkyisenä viikonloppuna olen kuitenkin innostunut värittelemään ja täytyy sanoa, että rentouttavaa puuhaa. Onneksi värityskirjat pyörii täällä vain muutaman euron hintaluokassa, joten voin rauhassa värittää kynät sauhuten.

Suosittelen, etenkin kaikille näytöntuijottajille ja stressiherneille. Minunkin koko ajan sataa raksuttava koneistoni hiljensi hetkeksi väriterapian merkeissä. Rentouttavaa ja näistä saa myös kivoja printtejä seinälle, jos niihin kovin mieltyy.

Sen verran näistä innostuin, että ensi viikolla täytyy mennä ostamaan vesivärit!

Alkusanat

Olen aloittanut viimeisen vuoden aikana kymmenkunta blogia, joista suurin osa makaa luonnoksina julkaisemattomie blogien litanjassa ja joista osa nyt makaa haudattuna suljettujen blogien hautausmaalla.

Kirjoitin samannimistä blogia säännöllisen epäsäännöllisesti, katosin bittiavaruuden tuuliin ja kolme kuukautta myöhemmin paukahdin taas paikalle. En ollut enää ihan satavarma mistä olin kirjoittanut, olin ehitnyt vaihtaa huonekalujen järjestystä sillä välin neljästi ja  moodi oli jo vaihtunut ihan toiseksi edellisen kirjoituksen jälkeen.

Mietin aloittaisinko uuden blogin mamuilulle, toisen sisustukselle ja kolmannen niille päiville, kun ei yksinkertaisesti irtoa muuta kuin sarja ärräpäitä ja paluulippu suomeen käy finnairin nettikaupan ostoskorissa. Mutta ei yhtä elämää voi lokeroida kolmeen kategoriaan.

Päätin siis pyyhkäistä vanhan blogin maton alle ja aloittaa täysin puhtaalta pöydältä blogin jonne dumppaan säälimättä maahanmuuttajan elämän hyvät ja huonot päivä, Limburgin helmet ja vesiperät, harrastusteni huippuhetket ja päänsäryt sekä muut jutunaiheet. Blogin kategoria on kategoriaton.



Uuteen alkuun kuuluu ensitöikseen esitellä itsensä uudelleen. Olen Anna, alun alkaen stadin paljasjalkainen friidu, sittemmin Sastamalaistunut ja siitä itseni Limburgiin rakkauden perässä ulkoistanut nuori nainen. Asun Valkenburgin maakunnassa, aivan Maastrichtin kaupungin kupeessa Belgian ja Saksan välimaastossa russelitytön ja avomieheni kanssa.

Ulkomailla asuminen on hienoa, opettavaa, rikastuttavaa, mutta myös vaikeaa, ikävän täyteistä ja haastavaa. Joskus mietin miten onnekas olen saadessani asua tässä kauniissa kaupungissa ja toisinaan kuljen päiväni metrinen lerssi otsassa ja vannon, että nyt pakkaan romuni ja painun kotiini...

Olen viimeiset kolmisen vuotta ollut ennen kaikkea maahanmuuttaja, rakentanut uutta elämää, uusia rutiineja ja uutta uraa. Nyt kun kolme vuotta tulee pian täyteen alan vihdoinkin olla perillä siitä kuka olen, mistä tulen ja mihin olen menossa.

Siitä on hyvä lähteä kirjoittamaan.

Mistä sitten ajattelin kirjoittaa? No, vähän kaikesta. Tottakai ulkomailla asumisen hyvistä ja huonoista hetkistä. Ja siitä miten kulutan vapaa-aikani pääosin lukemalla, seikkailemalla pitkin uusia ja vanhoja kotikontujani, pelaan nettiroolipelejä, kirjoitan tarinoita, keräilen ja kiilottelen vintagelaukkujani, pistän feng shuita uusiksi asunnossamme ja keräilen mielipuolen lailla muumimukeja ja roinaa.

Eiköhän näistä ja vähän muusta pari tekstiä saada veistettyä.