12/16/2015
Technical difficulties
Koneeni lauloi viimeisen virtensä muutama viikkon sitten ja on edelleen korjattavana. Palailen linjoille postausten merkeissä viimeistään vuoden vaihteessa. Siihen asti toivotan hyvää joulunodotusta ja rauhallista uutta vuotta!
11/25/2015
#fabtag - Cattier Paris Gentle Cleansing Milk
Jatketaan luonnonkosmetiikan parissa. Sain nimittäin beautyboxista kuun alussa Cattier Paris tuotteita matkakoossa, pääosin tuotteita herkälle iholle sekä anti-age seerumin. Niistä tämän puhdistusmaidon ja savinaamion olen laittanut testiin. Anti-agea en koe ihan vielä tarvitsevani, haha.
Kun kaivoin tämän Gentle Cleansing Milk puhdistusmaidon paketisti päätin laittaa sen heti tulikokeeseen. Olen testannut lukuisia puhdistusmaitoja ja vesiä joista monet puhdistusmaidot ja etenkin vedet saavat mun oikukkaalla iholla aikaa enemmän haittaa, kuin hyötyä.
Moni vaahto taas kuivattaa liikaa vaikka kyseessä olisi kosteuttava versio. Siinä missä mun ihoni on pääosin rutikuiva, se on kuitenkin äärimmäisen herkkä näppyyntymään ja ärsyyntymään, joten vaikka kuinka monta tuotetta on lähtenyt kiertoon näppyarmeijan ilmestyttyä leukaperiin.
Cattier Paris merkkinä oli ennestään täysin tuntematon, vaikka se on yksi Ranskan myydyimmistä luonnonkosmetiikkamerkeistä. En tietoisesti suosi luonnonkosmetiikkaa, mutta kokeilen sitä toki mielelläni pienellä allergiavarauksella.
Ostan paljon Laveraa ja Weledaa, enkä edes alkuun tiennyt niiden olevan olevan luonnonkosmetiikkaa, sillä molemmat ovat saksassa ja hollannissa todella edullisia merkkejä. Ostin niitä ihan vain siksi, että ne ovat halpaa kuin makkara. Hintaero suomeen saattaa Laveran kohdalla olla yli puolet halvempaan päin. Suomessa yleensä luonnonkosmetiikka on yhtä kuin lihava hintalappu. Nämä kaksi merkkiä ovat kuitenkin rohkaiseet kokeilemaan myös muita luonnonkosmetiikkamerkkejä.
Mutta, takaisin aiheeseen nimeltä Cattier.
Vuonna 1968 Pierre Cattierin johdolla perustettu Cattier Paris aloitti kehittämällä savesta kosmetiikkatuotteita. Tänä päivänä Cattierin tuotteet ovat COSMEBIO- ja ECOCERT sertifioituja, eläinkokeettomia, eivätkä ne sisällä geenimanipuloituja raaka-aineita, petrokemian johdannasia, glykooliestereitä, alumiinisuoloja, synteettisiä parfuumeja, säilöntäaineita eivätkä keinotekosia väriaineita. Tuotteet ovat myös erittäin edullisia ollakseen luonnonkosmetiikkaa.
Ensimmäinen asia jonka huomasin tässä puhdistusmaidossa oli se, ettei se tuoksunut yhtään miltään. Tuoksu onkin ensimmäinen asia, jonka tuotteessa tarkastan. Sen jälkeen selaan luettelosta allergisoivat ainesosat (pähkinät, pujo, mantelit yms.). Vaikka INCI olisi muuten kohdallaan usein luonnonkosmetiikan kanssa moodkilleriksi muodostuu tuoksu ja muuten lupaava tuote jää kauppaan löyhkäämään.
Gentle Clensing milk on sopivan maitomainen, ei liian vetelä, muttei liian jähmeä. Se levittyy mukavasti iholle kiristelemättä ja polttelematta. Usein allekirjoittaneen iho reagoi puhdistustuotteisiin hieman ärtyneesti ja on todella vaikea löytää tuotetta, jonka seurauksena ei ole kutinoita tai näppyjä. Usein kuvittelen löytäneeni sopivan, kunnes näpyt taas muutamaa päivää myöhemmin ilmaantuvat.
Vaikuttaviksi ainesosiksi Cattier listaa orgaanisen ruiskaunokkiveden, glyseroli (kasviperäinen) ja orgaanisen auringonkukkauutteen. Ainesosat löytyvät Incin alkupäästä:
Aqua,Centaurea Cyanus Flower Water , Dicaprylyl Carbonate, Glycerin, Caprylic/Capric Triglyceride, Helianthus Annuus Hybrid Oil , Cetearyl Wheat Straw Glycosides, Cetearyl Alcohol, Sodium Benzoate, Benzyl Alcohol, Stearic Acid, Xanthan Gum, Tocopherol, Lactic Acid.
Olen käyttänyt tuotetta nyt hetken ja olen tyytyväinen. Ihoni ei ole vielä protestoinut ja kevyt meikkini poistuu kasvoilta hinkkaamatta sekä hankaamatta. Tuote on todella neutraali ja tietyllä tapaa konstailematon. Ei mikään tajunnanräjäyttäjä tai maailmaa mullistava tuote, vaan toimiva ja erinomaisen hintasuhteen omaava puhdistusmaito. Puhdistusmaito maksaa suomessa n. 13€ / 500ml pumppupullo. Minusta erittäin kilpailukykyinen hinta tällä laadulla.
Huomaan tosin ihoni olevan hieman tasapainoisempi sen jälkeen, kun aloitin tällä puhdistamisen. Käytin aluksi tuotetta vain toiselle puolelle kasvoja ja huomasin "maidottoman" puolen olleen hieman näppyisempi ja aamulla ei koskaan tiennyt millä tuulella iho on tänään. Nyt iho tuntuu hieman rauhoittuneen sen jälkeen kun vaihdoin tähän tuotteeseen.
Eli summa summarum, koska miinuksia en ole vielä tästä tuotteesta löytänyt pistetään ne tulemaan perinteisillä ranskalaisilla viivoilla näin ranskalaisissa aiheissa kun ollaan ;).
- Erittäin kilpailukykyinen hinta, n. 13€ / 500ml pullo
- Hellävarainen, sopii herkällekin iholle
- Tasapainottaa oikukasta ihoa
- Tuoksuton
- Luonnonkosmetiikkaa
- Suosittelen!
Kun kaivoin tämän Gentle Cleansing Milk puhdistusmaidon paketisti päätin laittaa sen heti tulikokeeseen. Olen testannut lukuisia puhdistusmaitoja ja vesiä joista monet puhdistusmaidot ja etenkin vedet saavat mun oikukkaalla iholla aikaa enemmän haittaa, kuin hyötyä.
Moni vaahto taas kuivattaa liikaa vaikka kyseessä olisi kosteuttava versio. Siinä missä mun ihoni on pääosin rutikuiva, se on kuitenkin äärimmäisen herkkä näppyyntymään ja ärsyyntymään, joten vaikka kuinka monta tuotetta on lähtenyt kiertoon näppyarmeijan ilmestyttyä leukaperiin.
Cattier Paris merkkinä oli ennestään täysin tuntematon, vaikka se on yksi Ranskan myydyimmistä luonnonkosmetiikkamerkeistä. En tietoisesti suosi luonnonkosmetiikkaa, mutta kokeilen sitä toki mielelläni pienellä allergiavarauksella.
Ostan paljon Laveraa ja Weledaa, enkä edes alkuun tiennyt niiden olevan olevan luonnonkosmetiikkaa, sillä molemmat ovat saksassa ja hollannissa todella edullisia merkkejä. Ostin niitä ihan vain siksi, että ne ovat halpaa kuin makkara. Hintaero suomeen saattaa Laveran kohdalla olla yli puolet halvempaan päin. Suomessa yleensä luonnonkosmetiikka on yhtä kuin lihava hintalappu. Nämä kaksi merkkiä ovat kuitenkin rohkaiseet kokeilemaan myös muita luonnonkosmetiikkamerkkejä.
Mutta, takaisin aiheeseen nimeltä Cattier.
Ensimmäinen asia jonka huomasin tässä puhdistusmaidossa oli se, ettei se tuoksunut yhtään miltään. Tuoksu onkin ensimmäinen asia, jonka tuotteessa tarkastan. Sen jälkeen selaan luettelosta allergisoivat ainesosat (pähkinät, pujo, mantelit yms.). Vaikka INCI olisi muuten kohdallaan usein luonnonkosmetiikan kanssa moodkilleriksi muodostuu tuoksu ja muuten lupaava tuote jää kauppaan löyhkäämään.
Gentle Clensing milk on sopivan maitomainen, ei liian vetelä, muttei liian jähmeä. Se levittyy mukavasti iholle kiristelemättä ja polttelematta. Usein allekirjoittaneen iho reagoi puhdistustuotteisiin hieman ärtyneesti ja on todella vaikea löytää tuotetta, jonka seurauksena ei ole kutinoita tai näppyjä. Usein kuvittelen löytäneeni sopivan, kunnes näpyt taas muutamaa päivää myöhemmin ilmaantuvat.
Vaikuttaviksi ainesosiksi Cattier listaa orgaanisen ruiskaunokkiveden, glyseroli (kasviperäinen) ja orgaanisen auringonkukkauutteen. Ainesosat löytyvät Incin alkupäästä:
Aqua,
Olen käyttänyt tuotetta nyt hetken ja olen tyytyväinen. Ihoni ei ole vielä protestoinut ja kevyt meikkini poistuu kasvoilta hinkkaamatta sekä hankaamatta. Tuote on todella neutraali ja tietyllä tapaa konstailematon. Ei mikään tajunnanräjäyttäjä tai maailmaa mullistava tuote, vaan toimiva ja erinomaisen hintasuhteen omaava puhdistusmaito. Puhdistusmaito maksaa suomessa n. 13€ / 500ml pumppupullo. Minusta erittäin kilpailukykyinen hinta tällä laadulla.
Huomaan tosin ihoni olevan hieman tasapainoisempi sen jälkeen, kun aloitin tällä puhdistamisen. Käytin aluksi tuotetta vain toiselle puolelle kasvoja ja huomasin "maidottoman" puolen olleen hieman näppyisempi ja aamulla ei koskaan tiennyt millä tuulella iho on tänään. Nyt iho tuntuu hieman rauhoittuneen sen jälkeen kun vaihdoin tähän tuotteeseen.
Eli summa summarum, koska miinuksia en ole vielä tästä tuotteesta löytänyt pistetään ne tulemaan perinteisillä ranskalaisilla viivoilla näin ranskalaisissa aiheissa kun ollaan ;).
- Erittäin kilpailukykyinen hinta, n. 13€ / 500ml pullo
- Hellävarainen, sopii herkällekin iholle
- Tasapainottaa oikukasta ihoa
- Tuoksuton
- Luonnonkosmetiikkaa
- Suosittelen!
11/18/2015
#fabtag - Testissä Mádara kosteusvoide
Olen jo kauan etsinyt juuri sopivaa kasvovoidetta kuivalle, mutta helposti näppyyntyvälle iholleni. Kokeilin vaikka mitä, mutta aina lopputuloksena näppyjä leuassa tai ohimolla sekä pahimmillaan laikkuja sekä ikävää kutinaa. Ihoni on kuitenkin sen verran kuiva, että kosteuttaminen on tarpeen tai tuntuu, että koko naama varisee irti. Siispä etsin kaikista merkeistä ja hintaluokista, synteettisestä että luonnonkosmetiikasta.
Törmäsin sattumalta monelle tuttuun sertifioituun luonnonkosmetiikka merkkiin nimeltä Mádara. Olen merkin tuotteita joskus aikaisemmin katsellut, mutta superallergisena niiden luonnonmukaisuus vähän jännittää. Päätin kuitenkin rohkaistua ja tilata -40% tarjouksesta kosteuttavan voiteen kokeiluun. Sen ainesosissa ei näyttänyt olevan mitää suuresti allergisoivaa kuten pujoa ja pähkinää.
Mukaan lähti Mádara syväkosteuttava voide kuivalle iholle, 50ml.
Tuoteseloste lupaa seuraavaa:
"Täyteläinen ja tehokkaasti kosteuttava voide, joka sopii käytettäväksi kuivalla iholla kylmässä tai kuivassa ilmastossa. Pitää ihon miellyttävän pehmeänä ympäri vuorokauden. Auttaa ihoa sitomaan optimaalisen määrän kosteutta ja helpottaa kiristävää tunnetta välittömästi. Käytä aamuisin puhdistetulle kasvojen ja kaulan iholle."
Valitsin tuotteen kokeiluun kaikista kosteuttavista vaihtoehdoista pääosin siksi, että sen ainesosat vaikuttivat vähiten allergisoivilta omia allergioitani peilaten. Aktiiviaineiksi Madara kertoo sivuillaan seuraavat: ruusudistillaatti, piharatamo, avokadoöljy, kaura, ruusunmarjauute, tyrniuute, merileväuute sekä aloe. Ensimmäisenä incissä näistä on ruusudistillaatti eli ruusuvesi heti toisena veden jälkeen. Tarkemmin inciin voit tutustua Madaran tuotesivuilla.
Olen käyttänyt voidetta nyt pari kuukautta. Ensimmäinen asia minkä tässä voiteessa huomaa on ehdottomasti haju. Tai tuoksu. Kummaksi sitä nyt haluaa kutsua. Tuoksu on..miten sitä nyt kuvailisi? Jännä. Yrttinen. Onneksi tuoksu kuitenkin haihtuu muutamissa minuuteissa, mutta yllättää kyllä miedoimpiin tuoksuihin tottuneen. Aloitin tuotteen kokeilemisen pienestä alueesta ja laajensin koko kasvoille muutaman päivän päästä, sillä tuotteen voimakkaasti yrttinen haju säikäytti allergisen.
Voimakkaasta tuoksusta huolimatta pidän kuitenkin siitä, miten voide toimii. Se jättää ihon mukavan kosteutetuksi ja imeytyy nopeasti. Jo pelkällä kosteusvoiteella sain kesällä ihon hehkumaan. Voide on ainakin omassa käytössä ollut todella riittoisa, pienikin määrä voidetta on riittänyt eikä pumpusta tule kerralla ulos puolta pulloa. Pumppu on myös mukava siitä, ettei sormia tarvitse juntata kosteusvoidepurkkiin.
Nyt syksyn tullen huomaan kuitenkin, ettei kosteutusteho ihan riitä talviseen kuivuuteen. Nyt aktiivisesta käytöstä huolimatta otsa, leuka ja poskipäät hilseilevät vaikka lisään niihin hieman enemmän tuotetta.
Ostaisinko uudelleen? Näin talvea vasten ehdottomasti en. Hintaa on aivan liikaa siihen nähden, ettei voide riitä pahimman kuivuuden taltuttamiseen. Saatan kokeilla merkin SOS superkosteuttavaa voidetta, mutta jää nähtäväksi. Aion kokeilla edullisempia tuotteita välissä, sillä 30€ on kuitenkin pihiin makuuni suhteellisen kookas summa tiputtaa kasvovoiteeseen jota aion vain kokeilla ja jonka toimivuudesta ei ole taikeita.
Kesän tullen saatan kuitenkin palata taas tämän voiteen pariin, sillä kesä- ja kevät voiteena se toimi erinomaisesti.
Eli summa summarun:
+ Kosteuttaa hyvin kesällä ja keväällä jolloin ihoni on vain pintakuiva
+ Jättää ihon kauniiksi ja hehkuvaksi
+ Riittoisa
+ Pumppupullo on mukavan siisti ja helppo
- Kosteutusteho ei omalla kohdalla riitä talvella
- Hinta 27,90€. Ei halvimmasta päästä, etenkään testaukseen
- Tuoksu, todella voimakas
11/14/2015
#fabtag - Kauneuslootat Marraskuu / Beautyboxes November
Nää boksit taisi olla kuuminta hottia muutama vuosi sitten. Olen joko vähän hitaan puoleinen tyyppi tai vain hitaasti lämpenevää sorttia, mutta tilasin itselleni ensimmäisen beauty boxini viime viikolla. Koska taas syksyn mittaan olen kiinnostunut uudelleen kosmetiikasta ja haluaisin kovasti kokeilla uusia tuotteita päätin alkaa tutkimaan hollannin beauty box tarjontaa.
Löysinkin nettisivut, joilla on listattu muutama lupaavalta kuulostava loota. Päätin tilata neljästä vaihtoehdosta kaksi. Blux Box (14,90€), StyleTone box (12,95€), LookFantastic box (21€) ja Beautybox (14,95€).
Tilasin näistä tässä marraskuulle kokeeksi Beautyboxin ja Styletone boxin. Tässä kuussa saatan tilata Blux Boxin jomman kumman sijasta.
Molemmista yrityksistä tuli heti marraskuun ensimmäisenä arkipäivänä viesti, että lootat ovat lähteneet luokseni.
Beautyboxissa on tracking numero, joten sen saapumista osasin odottaa ihan kellonajan tarkkuudella kun taas Styletonen loota lähti tulemaan ilman seurantaa ja toimitusajaksi mainittiin 1-4 päivää. Styletone boksi saapui kahdessa arkipäivässä lähetysilmoituksesta.
Tässä nopea silmäys boksien sisältöön, kirjoitan näistä tarkemman arvion viikonlopun aikana. Näin talven tullen valon määrästä on ollut pienoista puutetta iltaisin.
Styletone
Styletone boksin sisällöstä pidin eniten. Boksissa oli viisi täysikokoista tuotetta. Huultenrajauskynä, huulipuna, kulmasetti, ciaten kynsilakka ja konjakkisieni. Kaikki merkit boksissa olivat uusia tuttavuuksia.
Beautybox
Beautyboxissa oli muutamat matkakoot Cattierin ihonhoitotuotteista, huulipuna, highlight puuteri, teekynttilä ja suihkugeeli. Kaikki merkit tässäkin boksissa olivat uusia tuttavuuksia.
Löysinkin nettisivut, joilla on listattu muutama lupaavalta kuulostava loota. Päätin tilata neljästä vaihtoehdosta kaksi. Blux Box (14,90€), StyleTone box (12,95€), LookFantastic box (21€) ja Beautybox (14,95€).
Tilasin näistä tässä marraskuulle kokeeksi Beautyboxin ja Styletone boxin. Tässä kuussa saatan tilata Blux Boxin jomman kumman sijasta.
Molemmista yrityksistä tuli heti marraskuun ensimmäisenä arkipäivänä viesti, että lootat ovat lähteneet luokseni.
Beautyboxissa on tracking numero, joten sen saapumista osasin odottaa ihan kellonajan tarkkuudella kun taas Styletonen loota lähti tulemaan ilman seurantaa ja toimitusajaksi mainittiin 1-4 päivää. Styletone boksi saapui kahdessa arkipäivässä lähetysilmoituksesta.
Tässä nopea silmäys boksien sisältöön, kirjoitan näistä tarkemman arvion viikonlopun aikana. Näin talven tullen valon määrästä on ollut pienoista puutetta iltaisin.
Styletone
Styletone boksin sisällöstä pidin eniten. Boksissa oli viisi täysikokoista tuotetta. Huultenrajauskynä, huulipuna, kulmasetti, ciaten kynsilakka ja konjakkisieni. Kaikki merkit boksissa olivat uusia tuttavuuksia.
Beautybox
Beautyboxissa oli muutamat matkakoot Cattierin ihonhoitotuotteista, huulipuna, highlight puuteri, teekynttilä ja suihkugeeli. Kaikki merkit tässäkin boksissa olivat uusia tuttavuuksia.
11/10/2015
I Don't Want to Set the World on Fire
Tänään se vihdoin koitti.
Nimittäin 10.11.15 joka tarkoittaa sitä, että Fallout 4 on vihdoin täällä!!
11/04/2015
#bagtag - Laukkuharrastus ja Designer Vintage
Vintagelaukut ja miten niihin hurahdin
Olen aina pitänyt kauniista laukuista, mutta suomessa asuessani en juuri laukkuja käyttänyt. Kamat kulki takin taskussa, auton penkillä, pitkin auton penkkejä ja koska olen huoleton luonnonlapsi en kantanut kotosuomessa mukanani kuin pikkuista HTC wildfire kännykkää ja pankkikorttia jotka meni mukavasti taskuun.Vaikka diggasin jo silloin kauniista laukuista, en yksinkertaisesti tarvinnut laukkua.
Kun muutin Hollantiin kolmisen vuotta sitten ostin lentokentälle saapuessani mustan Longchampin Le Pliagen medium koossa, koska tiesin reissaavani paljon Rotterdamin ja Maastrichtin väliä. Saavuin kentälle Eas Packin reppu selässä, joka oli silloin ainoa veskani armeijan ylijäämävarastolta ostettua kirjoituksia täynnä olevaa ylä-aste aikaista koululaukkuani.
Sittemmin laukkuharrastus alkoi pikkuhiljaa edetä, hankin Le Pliagen kaveiksi nahkaisen Longchampin, joululahjaksi Tory Burchin safino toten, Louis Vuittonin Pochetten palkinnoksi itselleni vuoden työputkesta ja siitä sitten joululahja (second hand) Mulberryn kautta jotenkin päädyin Vintage Vuittoneihin ja nyt niitä roikkuu vaatekaapissa neljä kappaletta; Piano, Noe, Saint Jacques ja Speedy 35 (joka tosin ei ole ihan virallisesti vintagea, kuitenkin viime vuosikymmeneltä).
En ole koskaan ollut suuri fani mitä tulee LV:hen brändinä tai heidän tämän hetkeisiin malleihin. LV ei ole täällä mitenkään ihmeellinen ylemmistön merkki vaan kadut on Neverfulleja ja Speedyjä pullollaan. En itse vain yleisesti ottaen perusta tonnin hintalapusta cavas laukussa. Oikeastaan en kauheasti perusta tonnin hintalapusta missään laukussa, sillä olen suhteellisen pihi tyyppi. Sellainen kansantaloudelle epämiellyttävä ihminen, joka vain istuu rahojensa päällä ja mitä enemmän sitä on sitä pihimmäksi homma menee. Pikkuisen voin käyttää, mutten paljoa!
Joka tapauksessa, mennäänpä takaisin asiaan...
Etsin siis itselleni viime talvena uutta laukkua, kun Longchampin Veau Foulonne Tote alkoi jäädä pieneksi ja East West Bayswateria en raaskinut alkaa käyttämään puhki.Jostain googlen ja parin mutkan kautta eksyin Designer Vintage nimiselle sivustolle ja sivustolla majailleeseen Salon Du Vintage nimiseen putiikkiin. Siellä odotti laukku nimeltä Cabas Piano ja se oli yksinkertaisesti täydellinen.
Tutkin sivustoa ja laitoin viestin myyjälle noin tuhannen ja yhden kysymyksen saattelemana. Sivuilla komeileva laukku oli jo myyty, mutta myyjälle oli tulossa uusi kappale ja eipä aikaakaan kun kuvat tipahtivat sähköpostiini.
Olihan se ensimmäisen vintagelaukun osto jännittävää. Myyjä kuitenkin vastasi joka ikiseen kummalliseenkin kysymykseeni asiallisesti, oli ollut jäsenenä sivustolla jo pari vuotta ja laukun aitoutus purse forumilla näytti vihreää valoa. Pientä jännitystä ilmassa raha ja laukku vaihtui päiksensä ja seuraavana päivänä postipete koputti ovea. Paketista paljastui upea vintageveska jonka laatu-hintasuhde sai allekirjoittaneen leuan loksahtamaan auki. Siinä missä melkein saman verran alennsumyynneissä maksanut Tory Burchini oli järjetöntä kuraa tämä kaunotar oli vielä 11 vuoden kypsässä iässä täydellinen.
Ja siitä se sitten lähti. Olin niin vakuuttunut vintage Vuittoneiden laadusta ja tutustuessani merkin vintage malleihin syvemmin rakkaus oli sillä sinetöity. Jos jostain tykkään, se on hyvä hinta-laatu suhde ja vanhemman kaliberin vuiskoissa se todella totetuu. Vanhin laukkuni on vuodelta 1982. Seitsemän vuotta ennen kuin itse edes synnyin!
Olen vuoden aikana täydentänyt vintagehyllyä Salon du Vintagesta nyt neljästi. Vintagelaukuissa on siis todella laatu ja hinta kohdallaan. Vachetta ruskettuu kuitenkin joka tapauksessa, joten ostaessani jo valmiiksi patinoituneen yksilön säästyn monelta hikikarpalolta jonka patinaprosessi tuottaa. Mielestäni vuittonien kauneus perustuu juuri vachettan kauniiseen väriin ja olemukseen.
Merkkilaukkujen ympärillä pyörii usein tietynlainen viba. Ootko sä nyt parempi kuin mä tai, että merkkilaukun kantajalla on automaattisesti isot hynät pankkitilillä. Voihan näin ollakin, mutta omalla kohdalla merkki valikoitui sattumalta. En todennäköisesti tule koskaan ostamaan uutta LV:tä suoraan liikkeestä, vaikka minulla tällä hetkellä siihen finanssit riittäisivätkin. Vintageissa on sitä jotain tunnelmallista, jota uudenkarheassa laukussa minulle ei ole.
Merkkilaukun omistaminen ei tunnu omalta kohdalta mitenkään erilaiselta, kuin vaikka henkkamaukasta hankitun kappaleen. Tottakai olen iloinen jokaisesta laukustani ja olen ne tarkoin valinnut, mutta ne eivät ole mullistaneet elämääni tai saa minua leijumaan viisi senttiä kadun pinnasta, kun tallustelen kaupungilla. En myöskään ole ylitsepääsemättömän kiintynyt veskoihini. Vaikken harkitse myyväni ainuttakaan sillä ostan laukkuja vain jos todella todella tykästyn niihin, jos sisareni rimpauttaisi huomenissa ja kysyisi antaisinko yhden monesta laukustani hänelle, tottakai antaisin. Onhan minulla niitä niin monta ja loppupeleissä ne ovat vain laukkuja.
Olen saanut niistä kassikaupalla iloa, mutta voisin hyvin elää ilman yhtäkään laukkua. Onhan mulla taskut! Laukkuharrastus on kuitenkin harrastus siinä missä postimerkkienkin keräily, keräilijä voisi elää ilman merkkejään, mutta olisihan elämä silloin yhtä valopilkkua köyhempi.
Merkkilaukut second handina ja Designer Vintage
Mistä näitä kaunottaria sitten saa? No, ebay (kannattaa liittyä Purse Forumille ja kurkata luotettavat ebay myyjät töspy) joskin EU:n ulkopuolelta ostaessa laukkuihin pärähtää päälle mahdollinen tullimaksu, Designer-Vintage, Vestiaire Collectivesta, Yoogis Closetista, merkkilaukkuihin erikoistuneilta FB kirppiksiltä, Huuto.netistä, onhan näitä!
Tässä vähän infoa!
Olen saanut paljon kysymyksiä muilta laukkufriikeiltä Designer Vintagesta, josta olen ostanut toistaiseksi melkein kaikki Vintage veskani. Laukun ostamiseen ulkomailta on usein korkea kynnys ja vieraat sivustot arveluttavat. Valvottu sivusto on kuitenkin turvallisempi paikka tehdä kauppaa.
Vaikka käsittelen tässä jutussa pääosin DV:stä ostamista, monet jutut pätevät mm. Ebaystä ja nettikirppiksiltä ostamiseen.
Designer Vintage on hollannista pyöritettävä sivusto, jolla eurooppalaiset myyjät kauppaavat merkkilaukkujaan. Joukossa on sekä yksittäisiä myyjiä, että "VIP" myyjiä joilla on oma kauppa eli VIP boutique sivustolla. Sivustolla on nimenomaan paljon Hollantilaisia ja Belgialaisia myyjiä, mutta suurin osa ilmoituksista on kuitenkin englanniksi ja myyjien englanti on ihan hyvällä tasolla.
Sivustolle liittyminen ja sen peruskäyttö on ilmaista eikä Designer Vintage ota myyjiltä provisiota, mutta ilmoitus, front row- ja VIP jäsenyys tottakai maksavat erikseen. Front row jäsenenä pääset näkemään ilmoitukset 24h ennen perusjäseniä ja VIP jäsenyys on suunnattu myyjille, jolloin saat näkyvyyttä etusivulla, oman VIP boutique kauppasi jne. Front Row jäsenyys maksaa 15e / 2kk ja VIP jäsenyys myyjille 80e / kk.
Sivuston henkilökunta tarkistaa ilmoitukset ennen niiden julkaisua ja myyjiltä vaaditaan tietty määrä kuvia tietyistä osista laukkua. Sivusto tekee myös uusille myyjille profiili checkin. Silti on äärimmäisen tärkeää, että itse tiedät mitä olet ostamassa. Tutustu valitsemaasi merkkiin ja malliin huolella etukäteen.
Eli googlaa, youtubeta arvosteluja sekä unboxing videoita ja tarvittaessa tarkistuta aitous esimerkiksi Purse Forumilla, jossa kirjoittelee satapäin haukansilmäisiä laukkuharrastajia. Purse forum on erinomainen paikka kalastella inforomaatiota noin muutenkin. Mitä enemmän tiedät itse mallista ja merkistä, sitä helpompi on tehdä kauppaa.
Vintage kappaleilla ei usein ole kuittia mukana joten luotto omaan arviointikykyyn helpottaa aidon laukun tunnistamista. Itse suosin myyjiä joilla on oma boutique ja joilla on jo muutama vuosi sivustolla plakkarissa. Sivustolta puuttuu miinuksena mahdollisuus antaa myyjästä julkista palautetta, joten luotan enemmän vakiomyyjiin.
Sivustolla on laukkuja monessa merkissä ja mallissa aina Korssista Hermesiin, kun se oikea on löytynyt on aika ottaa yhteyttä myyjään. Se onnistuu "contact seller" napista. Sivuston viestijärjestelmä on hieman alkeellinen ja lähetetyt sekä saapuneet löydät sivustolta seuraavasti: My Account > My Mail & Favourites section. Useimmiten myyjät vaihtavat ensitöikseen kanssasi sähköposti-osoitteet lisäkuville yms. koska kuten sanottu sivuston oma viestintäsysteemi on hieman kehnohko.
Muutama nyrkkisääntö pätee DV:stä ostamiseen. Hinnat on aika pitkälti fixed price hintoja eli tinkivaraa ei ole jätetty. Eli ota yhteyttä myyjään jos hinta on mielestäsi kohdallaan ja olet kiinnostunut sen ostamaan. DV ei ole Facebookin nettikirppis jossa tehdään AV:ita ja tingataan tinkaamisesta päästyä.
Myyjän kanssa komminikointiin antaisin muutaman vinkin.
Myyjän kanssa keskustellessa kannattaa kiinnittää huomioita seuraaviin asioihin; kertooko myyjä avoimesti laukun kunnosta, alkuperästä, saatko pyydettäessä lisäkuvia vai iskeekö myyjä heti "please pay" kortin kouraan. Kuumimman tuotteet toki menevät nopeasti ja myyjää kiinnostaa oletko tosiostaja, mutta hyvä myyjä näkee kuitenkin hieman vaivaa myydäkseen tuotteensa.
Mitä kuvia sitten kannattaa pyytää, jos myyjä ei niitä ole jo esille laittanut? Aitouden tunnistamiseksi ainakin yleiskuvat laukusta joissa laukkujen mittasuhteet tulevat hyvin esille, lisäkuvat nahkaosista, metalliosista, vetoketjuista ja tottakai laukun datacode + mahdolliset aitouskortit sekä kuitit. Vintagekappaleilla kuittia ei useimmiten kuitenkaan ole.
Aitouden tunnistamista helpottaa se, että tiedät itse miltä laukun tulisi näyttää, jotta tiedät onko mittasuhteet kohdallaan. Vintagea ostaessa on toki hyvä muistaa, että mallit ovat muuttuneet vuosien mittaan. Taas kerran, PurseForumilla löytyy mm. kattavaa tietoa LV:n koodeista ja valmistusmaista. Forumi tarjoaa myös aitoutusapua.
Luota omaan perstuntumaan, jos myyjä ei tunnu luotettavalta älä tee kauppoja tai kysele kokemuksia myyjästä Purse Forumilla, FB:n laukkuyhteisöissä jne.
Oma myyjäsuositukseni? No tietenkin Salon Du Vintage! Olen ostanut kaikki Vintage Vuittonini tältä myyjältä ja olen ollut erittäin tyytyväinen. Suosittelen häntä lämpimästi. Hän ymmärtää laadun ja merkin päälle, eikä myy rikkinäistä roskaa isolla hintalapulla vain siksi, että siinä lukee päällä LV. Hinnat ovat erinomaiset ja laatu hyvä. Jos kiinnostaa, voin antaa myyjän suoran sähköposti osoitteen, DV:n viestisysteemi kun on mitä on.
Vinkkejä muihin palveluihin? Ebayssä lue ehdottomasti myyjän palautteet ja muiden kokemukset myyjistä esim. Purse Forumilla. Parhaimmat löydöt tekee usein japanista! Nettikirppiksillä sanoisin, että suosi kasvotusten tehtyjä kauppoja.
Kysymyksiä tai kommentteja? Pistä tulemaan!
Olen aina pitänyt kauniista laukuista, mutta suomessa asuessani en juuri laukkuja käyttänyt. Kamat kulki takin taskussa, auton penkillä, pitkin auton penkkejä ja koska olen huoleton luonnonlapsi en kantanut kotosuomessa mukanani kuin pikkuista HTC wildfire kännykkää ja pankkikorttia jotka meni mukavasti taskuun.Vaikka diggasin jo silloin kauniista laukuista, en yksinkertaisesti tarvinnut laukkua.
Kun muutin Hollantiin kolmisen vuotta sitten ostin lentokentälle saapuessani mustan Longchampin Le Pliagen medium koossa, koska tiesin reissaavani paljon Rotterdamin ja Maastrichtin väliä. Saavuin kentälle Eas Packin reppu selässä, joka oli silloin ainoa veskani armeijan ylijäämävarastolta ostettua kirjoituksia täynnä olevaa ylä-aste aikaista koululaukkuani.
Sittemmin laukkuharrastus alkoi pikkuhiljaa edetä, hankin Le Pliagen kaveiksi nahkaisen Longchampin, joululahjaksi Tory Burchin safino toten, Louis Vuittonin Pochetten palkinnoksi itselleni vuoden työputkesta ja siitä sitten joululahja (second hand) Mulberryn kautta jotenkin päädyin Vintage Vuittoneihin ja nyt niitä roikkuu vaatekaapissa neljä kappaletta; Piano, Noe, Saint Jacques ja Speedy 35 (joka tosin ei ole ihan virallisesti vintagea, kuitenkin viime vuosikymmeneltä).
En ole koskaan ollut suuri fani mitä tulee LV:hen brändinä tai heidän tämän hetkeisiin malleihin. LV ei ole täällä mitenkään ihmeellinen ylemmistön merkki vaan kadut on Neverfulleja ja Speedyjä pullollaan. En itse vain yleisesti ottaen perusta tonnin hintalapusta cavas laukussa. Oikeastaan en kauheasti perusta tonnin hintalapusta missään laukussa, sillä olen suhteellisen pihi tyyppi. Sellainen kansantaloudelle epämiellyttävä ihminen, joka vain istuu rahojensa päällä ja mitä enemmän sitä on sitä pihimmäksi homma menee. Pikkuisen voin käyttää, mutten paljoa!
Joka tapauksessa, mennäänpä takaisin asiaan...
Etsin siis itselleni viime talvena uutta laukkua, kun Longchampin Veau Foulonne Tote alkoi jäädä pieneksi ja East West Bayswateria en raaskinut alkaa käyttämään puhki.Jostain googlen ja parin mutkan kautta eksyin Designer Vintage nimiselle sivustolle ja sivustolla majailleeseen Salon Du Vintage nimiseen putiikkiin. Siellä odotti laukku nimeltä Cabas Piano ja se oli yksinkertaisesti täydellinen.
Tutkin sivustoa ja laitoin viestin myyjälle noin tuhannen ja yhden kysymyksen saattelemana. Sivuilla komeileva laukku oli jo myyty, mutta myyjälle oli tulossa uusi kappale ja eipä aikaakaan kun kuvat tipahtivat sähköpostiini.
Olihan se ensimmäisen vintagelaukun osto jännittävää. Myyjä kuitenkin vastasi joka ikiseen kummalliseenkin kysymykseeni asiallisesti, oli ollut jäsenenä sivustolla jo pari vuotta ja laukun aitoutus purse forumilla näytti vihreää valoa. Pientä jännitystä ilmassa raha ja laukku vaihtui päiksensä ja seuraavana päivänä postipete koputti ovea. Paketista paljastui upea vintageveska jonka laatu-hintasuhde sai allekirjoittaneen leuan loksahtamaan auki. Siinä missä melkein saman verran alennsumyynneissä maksanut Tory Burchini oli järjetöntä kuraa tämä kaunotar oli vielä 11 vuoden kypsässä iässä täydellinen.
Ja siitä se sitten lähti. Olin niin vakuuttunut vintage Vuittoneiden laadusta ja tutustuessani merkin vintage malleihin syvemmin rakkaus oli sillä sinetöity. Jos jostain tykkään, se on hyvä hinta-laatu suhde ja vanhemman kaliberin vuiskoissa se todella totetuu. Vanhin laukkuni on vuodelta 1982. Seitsemän vuotta ennen kuin itse edes synnyin!
Olen vuoden aikana täydentänyt vintagehyllyä Salon du Vintagesta nyt neljästi. Vintagelaukuissa on siis todella laatu ja hinta kohdallaan. Vachetta ruskettuu kuitenkin joka tapauksessa, joten ostaessani jo valmiiksi patinoituneen yksilön säästyn monelta hikikarpalolta jonka patinaprosessi tuottaa. Mielestäni vuittonien kauneus perustuu juuri vachettan kauniiseen väriin ja olemukseen.
Merkkilaukkujen ympärillä pyörii usein tietynlainen viba. Ootko sä nyt parempi kuin mä tai, että merkkilaukun kantajalla on automaattisesti isot hynät pankkitilillä. Voihan näin ollakin, mutta omalla kohdalla merkki valikoitui sattumalta. En todennäköisesti tule koskaan ostamaan uutta LV:tä suoraan liikkeestä, vaikka minulla tällä hetkellä siihen finanssit riittäisivätkin. Vintageissa on sitä jotain tunnelmallista, jota uudenkarheassa laukussa minulle ei ole.
Merkkilaukun omistaminen ei tunnu omalta kohdalta mitenkään erilaiselta, kuin vaikka henkkamaukasta hankitun kappaleen. Tottakai olen iloinen jokaisesta laukustani ja olen ne tarkoin valinnut, mutta ne eivät ole mullistaneet elämääni tai saa minua leijumaan viisi senttiä kadun pinnasta, kun tallustelen kaupungilla. En myöskään ole ylitsepääsemättömän kiintynyt veskoihini. Vaikken harkitse myyväni ainuttakaan sillä ostan laukkuja vain jos todella todella tykästyn niihin, jos sisareni rimpauttaisi huomenissa ja kysyisi antaisinko yhden monesta laukustani hänelle, tottakai antaisin. Onhan minulla niitä niin monta ja loppupeleissä ne ovat vain laukkuja.
Olen saanut niistä kassikaupalla iloa, mutta voisin hyvin elää ilman yhtäkään laukkua. Onhan mulla taskut! Laukkuharrastus on kuitenkin harrastus siinä missä postimerkkienkin keräily, keräilijä voisi elää ilman merkkejään, mutta olisihan elämä silloin yhtä valopilkkua köyhempi.
Merkkilaukut second handina ja Designer Vintage
Mistä näitä kaunottaria sitten saa? No, ebay (kannattaa liittyä Purse Forumille ja kurkata luotettavat ebay myyjät töspy) joskin EU:n ulkopuolelta ostaessa laukkuihin pärähtää päälle mahdollinen tullimaksu, Designer-Vintage, Vestiaire Collectivesta, Yoogis Closetista, merkkilaukkuihin erikoistuneilta FB kirppiksiltä, Huuto.netistä, onhan näitä!
Tässä vähän infoa!
Olen saanut paljon kysymyksiä muilta laukkufriikeiltä Designer Vintagesta, josta olen ostanut toistaiseksi melkein kaikki Vintage veskani. Laukun ostamiseen ulkomailta on usein korkea kynnys ja vieraat sivustot arveluttavat. Valvottu sivusto on kuitenkin turvallisempi paikka tehdä kauppaa.
Vaikka käsittelen tässä jutussa pääosin DV:stä ostamista, monet jutut pätevät mm. Ebaystä ja nettikirppiksiltä ostamiseen.
Designer Vintage on hollannista pyöritettävä sivusto, jolla eurooppalaiset myyjät kauppaavat merkkilaukkujaan. Joukossa on sekä yksittäisiä myyjiä, että "VIP" myyjiä joilla on oma kauppa eli VIP boutique sivustolla. Sivustolla on nimenomaan paljon Hollantilaisia ja Belgialaisia myyjiä, mutta suurin osa ilmoituksista on kuitenkin englanniksi ja myyjien englanti on ihan hyvällä tasolla.
Sivustolle liittyminen ja sen peruskäyttö on ilmaista eikä Designer Vintage ota myyjiltä provisiota, mutta ilmoitus, front row- ja VIP jäsenyys tottakai maksavat erikseen. Front row jäsenenä pääset näkemään ilmoitukset 24h ennen perusjäseniä ja VIP jäsenyys on suunnattu myyjille, jolloin saat näkyvyyttä etusivulla, oman VIP boutique kauppasi jne. Front Row jäsenyys maksaa 15e / 2kk ja VIP jäsenyys myyjille 80e / kk.
Sivuston henkilökunta tarkistaa ilmoitukset ennen niiden julkaisua ja myyjiltä vaaditaan tietty määrä kuvia tietyistä osista laukkua. Sivusto tekee myös uusille myyjille profiili checkin. Silti on äärimmäisen tärkeää, että itse tiedät mitä olet ostamassa. Tutustu valitsemaasi merkkiin ja malliin huolella etukäteen.
Eli googlaa, youtubeta arvosteluja sekä unboxing videoita ja tarvittaessa tarkistuta aitous esimerkiksi Purse Forumilla, jossa kirjoittelee satapäin haukansilmäisiä laukkuharrastajia. Purse forum on erinomainen paikka kalastella inforomaatiota noin muutenkin. Mitä enemmän tiedät itse mallista ja merkistä, sitä helpompi on tehdä kauppaa.
Vintage kappaleilla ei usein ole kuittia mukana joten luotto omaan arviointikykyyn helpottaa aidon laukun tunnistamista. Itse suosin myyjiä joilla on oma boutique ja joilla on jo muutama vuosi sivustolla plakkarissa. Sivustolta puuttuu miinuksena mahdollisuus antaa myyjästä julkista palautetta, joten luotan enemmän vakiomyyjiin.
Sivustolla on laukkuja monessa merkissä ja mallissa aina Korssista Hermesiin, kun se oikea on löytynyt on aika ottaa yhteyttä myyjään. Se onnistuu "contact seller" napista. Sivuston viestijärjestelmä on hieman alkeellinen ja lähetetyt sekä saapuneet löydät sivustolta seuraavasti: My Account > My Mail & Favourites section. Useimmiten myyjät vaihtavat ensitöikseen kanssasi sähköposti-osoitteet lisäkuville yms. koska kuten sanottu sivuston oma viestintäsysteemi on hieman kehnohko.
Muutama nyrkkisääntö pätee DV:stä ostamiseen. Hinnat on aika pitkälti fixed price hintoja eli tinkivaraa ei ole jätetty. Eli ota yhteyttä myyjään jos hinta on mielestäsi kohdallaan ja olet kiinnostunut sen ostamaan. DV ei ole Facebookin nettikirppis jossa tehdään AV:ita ja tingataan tinkaamisesta päästyä.
Myyjän kanssa komminikointiin antaisin muutaman vinkin.
Myyjän kanssa keskustellessa kannattaa kiinnittää huomioita seuraaviin asioihin; kertooko myyjä avoimesti laukun kunnosta, alkuperästä, saatko pyydettäessä lisäkuvia vai iskeekö myyjä heti "please pay" kortin kouraan. Kuumimman tuotteet toki menevät nopeasti ja myyjää kiinnostaa oletko tosiostaja, mutta hyvä myyjä näkee kuitenkin hieman vaivaa myydäkseen tuotteensa.
Mitä kuvia sitten kannattaa pyytää, jos myyjä ei niitä ole jo esille laittanut? Aitouden tunnistamiseksi ainakin yleiskuvat laukusta joissa laukkujen mittasuhteet tulevat hyvin esille, lisäkuvat nahkaosista, metalliosista, vetoketjuista ja tottakai laukun datacode + mahdolliset aitouskortit sekä kuitit. Vintagekappaleilla kuittia ei useimmiten kuitenkaan ole.
Aitouden tunnistamista helpottaa se, että tiedät itse miltä laukun tulisi näyttää, jotta tiedät onko mittasuhteet kohdallaan. Vintagea ostaessa on toki hyvä muistaa, että mallit ovat muuttuneet vuosien mittaan. Taas kerran, PurseForumilla löytyy mm. kattavaa tietoa LV:n koodeista ja valmistusmaista. Forumi tarjoaa myös aitoutusapua.
Luota omaan perstuntumaan, jos myyjä ei tunnu luotettavalta älä tee kauppoja tai kysele kokemuksia myyjästä Purse Forumilla, FB:n laukkuyhteisöissä jne.
Oma myyjäsuositukseni? No tietenkin Salon Du Vintage! Olen ostanut kaikki Vintage Vuittonini tältä myyjältä ja olen ollut erittäin tyytyväinen. Suosittelen häntä lämpimästi. Hän ymmärtää laadun ja merkin päälle, eikä myy rikkinäistä roskaa isolla hintalapulla vain siksi, että siinä lukee päällä LV. Hinnat ovat erinomaiset ja laatu hyvä. Jos kiinnostaa, voin antaa myyjän suoran sähköposti osoitteen, DV:n viestisysteemi kun on mitä on.
Vinkkejä muihin palveluihin? Ebayssä lue ehdottomasti myyjän palautteet ja muiden kokemukset myyjistä esim. Purse Forumilla. Parhaimmat löydöt tekee usein japanista! Nettikirppiksillä sanoisin, että suosi kasvotusten tehtyjä kauppoja.
Kysymyksiä tai kommentteja? Pistä tulemaan!
11/03/2015
#fabtag - Kosmetiikkaa saksasta / Cosmetic shopping in Germany
Scroll down and click on the » READ IN ENGLISH » to see the English version of this post!
Talven tullen kiinnostus kosmetiikkaa kohtaan alkaa taas herätä kuuman kesän jälkeen, kesäisin iho saa hehkua auringosta ja mieli on muutenkin korkealla. Syksy alkaa kuitenkin olla jo pitkällä, joten marssin rajan yli Saksaan, jossa kosmetiikka on huomattavasti Hollantia edullisempaa etenkin ns. markettimerkkien osalta. Teen ostokseni pääosin DM:ässä ja Rossmannilla, joista ensimmäiseksi mainittu löytyy aika kohtalokkaasti kaupparykelmästä, jossa suoritan viikkottaiset ruoka-ostokseni. Suosittellenkin lämpimästi käymään jommassa kummassa, ellei molemmissa jos Saksassa liikkuu. Molemmissa kaupoissa myydään myös sertifioitua luonnonkosmetiikkaa peruskosmetiikan seassa.
Mukaan tarttui kuukauden mittaan vähän kaikenlaista. Luomiväripaletti Essence all about nudes, sävy 02 nudes. Näissä on todella hyvä pigmentti alle neljän euron paletiksi. Conturkärpäsen hieman näykkäistyä nappasin myös mukaani Maybelline Master Sculpt contouring paletin sävyssä 01 light medium joka on asteen verran tummahko kalkkilaivan kapteenille, joten kevyttä kättä vaaditaan.
Kokeilin myös ensimmäistä kertaa DM:än omaa P2 merkkiä Vanhan Pierre Renen poskipunan kopahdettua lattialle ja muututtua pinkiksi keijupölyksi. Ostin P2 Glow Touch 030 touch of peony poskipunan ja ihan mielenkiinnosta kokeeksi P2 Sunshine Finish brossipuuterin värissä 020 acapulco sun.
P2 on siis tosiaan DM:än oma merkki ja etenkin heidän kynsilakat etenkin hiekka-efekti lakat on ihan uskomattoman hyviä ja kestäviä. Tykkään seikkailla eri merkkien parissa, mutten ole vielä kokeillut P2 muuta kosmetiikkaa kynsilakkojen lisäksi.
Nämä kaksi tuotetta sopivat ihan hyvin minulle, joka ei kaipaa mitään suurempaa pigmenttisyyttä poskipunaltaan ja pronssipuuteriltaan. Etenkin pronssipuuterin kanssa pidän siitä, ettei vitivalkoinen ihoni tule liian pronssiseksi vaan saa kevyen kuullon ja poskipunaa ei ensimmäisellä sipaisulla tule kuumepunoitukseen verrattavaa punerrusta. Kuitenkin niille, jotka kaipaavat voimakkaampaa pigmenttiä kertasipaisulla en voi näitä suositella.
Seuraavalla kierroksella nappaan mukaani Essencen vastaavat ja jätän nämä P2 käsilaukkuuni "naaman korjailuun" tai työpaikalla tehtävää hätämeikkiä varten, kun muistan unohtaneeni sen tärkeän kokouksen ja saapuneeni hyvin au natural tilassa työpaikalle.
Lisäksi ostin järkyttävän kasan huulituotteita sekä Essenceltä että P2 merkiltä. Yllättäen niissä P2 kynät pesivät Essencen kynät mennen tullen, mutta niistä lisää joskus myöhemmin
Ettein ihan menisi pelkäksi Saksan talouden tukemiseksi, jotain hain myös Hollannin puolelta. Nimittäin MAC Mineralize Skinfinish Natural mineraalipuuterin sävyssä light. Olen etsinyt jotain keveämpää vaihtoehtoa nestemäisten meikkipohjien korvaajaksi, sillä olen alkanut kaivata jotain kevyempää ja talven tullen monet nestemäiset meikkipojat muuttuvat liian tummiksi. Sain suosituksen kokeilla tätä tuotetta ja toivottavasti osoittautuu 30€ arvoiseksi. Se nyt ei sinäänsä ole mikään tajunnanräjäyttävä raha, mutta silti sen verran paljon, ettei tuotteen lykkääminen roskakoriin huonona kauheasti mieltä lämmitä.
Tässä ne pääpiirteittäin oli, lokakuun kosmetiikkahankinnat siis. Teen erillisen postauksen tuotteista myöhemmin, kunhan olen niitä päässyt kunnolla testaamaan. Ensivaikutelman perusteella Maybellinen countour paletti, Essencen nudes, P2 huulikynät ja MAC:in puuteri ovat ainakin ihan kymppi-ostoksia.
Talven tullen kiinnostus kosmetiikkaa kohtaan alkaa taas herätä kuuman kesän jälkeen, kesäisin iho saa hehkua auringosta ja mieli on muutenkin korkealla. Syksy alkaa kuitenkin olla jo pitkällä, joten marssin rajan yli Saksaan, jossa kosmetiikka on huomattavasti Hollantia edullisempaa etenkin ns. markettimerkkien osalta. Teen ostokseni pääosin DM:ässä ja Rossmannilla, joista ensimmäiseksi mainittu löytyy aika kohtalokkaasti kaupparykelmästä, jossa suoritan viikkottaiset ruoka-ostokseni. Suosittellenkin lämpimästi käymään jommassa kummassa, ellei molemmissa jos Saksassa liikkuu. Molemmissa kaupoissa myydään myös sertifioitua luonnonkosmetiikkaa peruskosmetiikan seassa.
Mukaan tarttui kuukauden mittaan vähän kaikenlaista. Luomiväripaletti Essence all about nudes, sävy 02 nudes. Näissä on todella hyvä pigmentti alle neljän euron paletiksi. Conturkärpäsen hieman näykkäistyä nappasin myös mukaani Maybelline Master Sculpt contouring paletin sävyssä 01 light medium joka on asteen verran tummahko kalkkilaivan kapteenille, joten kevyttä kättä vaaditaan.
Kokeilin myös ensimmäistä kertaa DM:än omaa P2 merkkiä Vanhan Pierre Renen poskipunan kopahdettua lattialle ja muututtua pinkiksi keijupölyksi. Ostin P2 Glow Touch 030 touch of peony poskipunan ja ihan mielenkiinnosta kokeeksi P2 Sunshine Finish brossipuuterin värissä 020 acapulco sun.
P2 on siis tosiaan DM:än oma merkki ja etenkin heidän kynsilakat etenkin hiekka-efekti lakat on ihan uskomattoman hyviä ja kestäviä. Tykkään seikkailla eri merkkien parissa, mutten ole vielä kokeillut P2 muuta kosmetiikkaa kynsilakkojen lisäksi.
Nämä kaksi tuotetta sopivat ihan hyvin minulle, joka ei kaipaa mitään suurempaa pigmenttisyyttä poskipunaltaan ja pronssipuuteriltaan. Etenkin pronssipuuterin kanssa pidän siitä, ettei vitivalkoinen ihoni tule liian pronssiseksi vaan saa kevyen kuullon ja poskipunaa ei ensimmäisellä sipaisulla tule kuumepunoitukseen verrattavaa punerrusta. Kuitenkin niille, jotka kaipaavat voimakkaampaa pigmenttiä kertasipaisulla en voi näitä suositella.
Seuraavalla kierroksella nappaan mukaani Essencen vastaavat ja jätän nämä P2 käsilaukkuuni "naaman korjailuun" tai työpaikalla tehtävää hätämeikkiä varten, kun muistan unohtaneeni sen tärkeän kokouksen ja saapuneeni hyvin au natural tilassa työpaikalle.
Lisäksi ostin järkyttävän kasan huulituotteita sekä Essenceltä että P2 merkiltä. Yllättäen niissä P2 kynät pesivät Essencen kynät mennen tullen, mutta niistä lisää joskus myöhemmin
Ettein ihan menisi pelkäksi Saksan talouden tukemiseksi, jotain hain myös Hollannin puolelta. Nimittäin MAC Mineralize Skinfinish Natural mineraalipuuterin sävyssä light. Olen etsinyt jotain keveämpää vaihtoehtoa nestemäisten meikkipohjien korvaajaksi, sillä olen alkanut kaivata jotain kevyempää ja talven tullen monet nestemäiset meikkipojat muuttuvat liian tummiksi. Sain suosituksen kokeilla tätä tuotetta ja toivottavasti osoittautuu 30€ arvoiseksi. Se nyt ei sinäänsä ole mikään tajunnanräjäyttävä raha, mutta silti sen verran paljon, ettei tuotteen lykkääminen roskakoriin huonona kauheasti mieltä lämmitä.
Tässä ne pääpiirteittäin oli, lokakuun kosmetiikkahankinnat siis. Teen erillisen postauksen tuotteista myöhemmin, kunhan olen niitä päässyt kunnolla testaamaan. Ensivaikutelman perusteella Maybellinen countour paletti, Essencen nudes, P2 huulikynät ja MAC:in puuteri ovat ainakin ihan kymppi-ostoksia.
11/01/2015
#nanowrimo - Day 1
© Pixabay
Ensimmäinen marraskuuta on ollut erityislaatuinen päivä jo kolmen vuoden ajan. Nanowrimo eli National Novel Writing Month nimittäin pyörähtää käyntiin 1. päivä marraskuuta. Tavoitteena on kirjoittaa 50 000 sanan novelli eli keskimäärin n.1,667 sanaa päivässä. Joskin omana tavoitteenani on viime ja tämän vuoden aikana ollut vain kirjoittaa mahdollisimman paljon.
Viime vuonna taisin kirjoittaa yheensä parikymmentä tuhatta sanaa ja varmaan samaan tavoitteeseen yritän päästä tänä vuonnakin. Rakastan kirjoittamista, mutta sitä tulee aina tuhrattua illan vapaat hetket kaikkeen muuhun. Siksipä nanowrimo on jäänyt perinteeksi kaiken kiireenkin keskellä.
Aiheena sitten? Noh, olen jo parin vuoden ajan pyöritellyt tarinoissani paria hahmoa jotka jatkavat kulkuaan tämänkin vuoden tarinassa. Ensimmäisenä vuotena 2012 kirjoitin wow fanfictionia, sillä roolipelasin kyseisessä pelissä monen monta vuotta. Tänä vuonna jatkan vuosien 2013 ja 2014 linjalla ihan oikeiden ihmishahmojen elänänkäänteiden tutkailua.
Eipä siis muuta, kuin kirjoittamaan!
Raportoin edistyksestä tai sen puutteesta pitkin kuukautta. Kommentoi ihmeessä, jos olet itsekin ottanut kirjoitushaasteen vastaan!
10/31/2015
Ruska
Taas on tovi hujahtanut edellisestä postauksesta. Työt ja opiskelu on haitanneet harrastuksia, mutta jossain esseen, työraportin ja suomen loman välissä tännekin hiipi ihana ruska. Oikeastaan ruskasta on saatu nauttia jo kuukauden päivät ja toivon sen viipyvän vielä viikon, ehkä toisenkin. Säätiedotus ainakin lupaa hyvää, vielä saisi nauttia muutaman viikon kivoista keleistä ennen kuin sysipimeä ja läpimärkä talvi saapuu näillekin leveysasteille
Tällaisina päivinä kun ulkona on +15 astetta ja metsä loistaa väreissä on onni asua Valkenburgissa. Rakastan syksyä ja se on ehdottomasti mun lempivuodenaika. Suomessa ollessa vietin hyvän tovin metsässä marjoja ja sieniä poimien, täällä taas olen impannut raikasta syysilmaa ja ihania värejä koiran kanssa metsälenkeillessä. Kuvat on otettu meidän asunnon ikkunoista ja ikkunan avatessa värit vähän kuin tulvahtavat sisään. Uskomaton väriloisto tuo hyvää mieltä ja auttaa imemää energiaa kohta koittavan talven varalle.
Kaunista!
Tällaisina päivinä kun ulkona on +15 astetta ja metsä loistaa väreissä on onni asua Valkenburgissa. Rakastan syksyä ja se on ehdottomasti mun lempivuodenaika. Suomessa ollessa vietin hyvän tovin metsässä marjoja ja sieniä poimien, täällä taas olen impannut raikasta syysilmaa ja ihania värejä koiran kanssa metsälenkeillessä. Kuvat on otettu meidän asunnon ikkunoista ja ikkunan avatessa värit vähän kuin tulvahtavat sisään. Uskomaton väriloisto tuo hyvää mieltä ja auttaa imemää energiaa kohta koittavan talven varalle.
Kaunista!
10/11/2015
#lifeabroad - Kolmas vuosi toden sanoo
Kolmas vuosi mamuna on loppusuoralla ja seuraava siintää jo horisontissa. Kun kolme vuotta sitten pakkasin laukkuni ja nousin Helsinki-Vantaan portilta 19 sinivalkoisin siivin kohta uutta elämää en oikeastaan tiennyt mitä odottaa tai jos rehellisiä ollaan, en odottanut oikein mitään. Se oli oikeastaan ihan hyvä eväs uuteen maahan muuttaessa, ettei odottanut liikoja ja lähti tavallaan avoimin mielin soluttautumaan. Olen tietyllä tapaa kuivahko raivorealisti, joten ruusunpunaisten lasien läpi tuijottelu ei kuulu repertuaariini missään muussakaan asiassa.
Hollanti tai Alankomaathan tämä on, mutta Hollanti on niin paljon kivempi laiskemman kirjoittaa. Kirjoitan aina Englanniksi Netherlands ja suomeksi Hollanti, koska tiedän sanan Holland ryöpäyttävän rakkalta Limburgeriltani täyslaidallisen palautetta siitä, että me ei olla Hollanti, me ollaan Alankomaat. Etelässä on tärkeää, että kukaan ei puolivahingossakaan hollannittele. Hollander tarkoittaa jostain Einhovenin tuolta puolen tulevaa Hollantilaista. Paikalliset ovat Limburgereita, Maastrichtereita tai ihan vaan dutch people. Ei koskaan ikinä Hollander tai voi tunteet kuohahtaa.
Enivei, Hollanti ei ole koskaan ollut mulle mikään unelmamaa ja en oikeastaan Limburgista 30km säteellä edes suuremmin pidä. tai no välitä koko maasta. Asun täällä ihan vaan siitä syystä, että mies sattuu olemaan paikallisia, mutta pidän todella paljon Eteläisen Limburgin maisemista ja elämänmenosta. Kun kävin Hollannissa ensimmäisen kerran, mulla oli outo kutina, että kuulen tästä maasta vielä vaikka en ollut vielä edes tavannut miestäni.
Maana Hollanti on sinäällään ihan jees, mutta en voi väittää ettenkö samoilla asumisen hinnoilla ja paremmalla työtilanteella Suomessa olisi jo lennolla kohti pohjoista ihan vain pystyäkseni olla enemmän perheeni kanssa fyysisesti tekemisissä. Silti täällä asumisessa on paljon positiivista. Valkenburg ja eteläinen Limburg yleensä ovat kauniita paikkoja. Ruoka on halpaa, sää täällä eteläisessä päässä ihan mukava ja ihmiset on mun alakerran naapuria lukuunottamatta miellyttäviä sekä avuliaita jos on hyvä BS-suodatin. Minut on otettu hyvin vastaan ja Suomalaisuuteni on enemmänkin positiivinen juttu, kuin asia jonka takia minua vieroksuttaisiin.
Kaiken kaikkiaan olen elämääni täällä hyvin tyytyväinen. Hollanti on hyvä maa asua, vaikkei siitä yleisesti ottaen mitenkään riemunkiljahduksia kirvoittavalla tasolla pitäisi. Hollantilaiset itse on toki kovia valittamaan veroista, riistosta ja kaikesta kalliista. Omaan silmään ruokakaupan hintataso on edelleen puoli-ilmainen ja no, belgian superhalpa bensa tekee isomman auton omistamisesta saatanallisesta maantieverosta huolimatta siedettävää.
Vaikka olen tosi suomalainen tyyppi huomaan kuitenkin vuosi vuodelta istuvani tänne tiukemmin ja pikkuhiljaa suomi suomalaisuudestani ja palavasta rakkaudesta suomalaisuutta kohtaan ei tunnu enää järkevältä asuinmaavalinnalta. Suomessa on aina mukava lomailla ja nähdä perhettä, mutta kotiin Valkenburgiin on aina mukava palata ja kukkarokin kiittää. Elämä suomen talvessa ja taloustilanteessa tuntuu tietyllä tapaa turhan ankaralta letkeään elämänmenoon täällä tottuneelle.
Täällä etelässä paikallinen identiteetti on myös hyvin voimakas ja sen eroavaisuutta pohjoisen identitettiin korostetaan paljon. Sanonkin usein, että en suostuisi asumaan tässä maassa muualla, kuin Limburgissa, mutta liekö se paikallisten kolmivuotisen aivopesun tulosta vai absoluuttinen totuus?
Ainoa nurinan aihe on mulla oikeastaan se, että mun "pikkuruisesta" Volvosta verotetaan aivan uskomattomia summia vuodessa (maksan n. 800€ vuodessa maantieveroa, vrt. Golffi n. 400€ vuodessa), mutta täällä on hyvin tavanomaista se, että ihmiset maksavat tekemiensä valintojen mukaan. Kukaan ei asella uhaten pakottanut ostamaan järjettömän kokoista lotjaa. Monessa asiassa saa vaikuttaa siihen, paljonko lompakosta lohkeaa tekemällä pienempiä tai suurempia valintoja asumisen, terveysvakuutuksen ja sen autovalinnan suhteen.
Anyway, tällä postauksella oli myös pointti.
Ajattelin näin kolmannen vuoden kunnaiksi kirjoittaa pienen sarjan postauksia aiheittain. Vähän ruuasta, vähän Limburgilaisista, hollannin ihanasta kielestä, työnhausta ja siitä mitä on huristella menemään paikallisten sekamelskassa. Jos lähden aihetta sivuamaan yhdessä postauksessa siitä tulee joulupukin lahjalistan pituinen ja raamatun paksuinen sepustus joka sivuaa vähän sitä ja tätä vähän asiasta sekä sen vierestä. On helpompi jakaa asiat omien postauksiensa alle.
Nämä postaukset tulevat #lifeabroad tagin alle, mutta kirjoitan nämä vain suomeksi, koska postausten kirjoittaminen aina kahdella kielellä on työlästä ja peilailen pääosin suomalaisuutta maailmalla, joten aihe nyt ei sinäänsä suomen kieltä taitamattomia kosketa.
Hollanti tai Alankomaathan tämä on, mutta Hollanti on niin paljon kivempi laiskemman kirjoittaa. Kirjoitan aina Englanniksi Netherlands ja suomeksi Hollanti, koska tiedän sanan Holland ryöpäyttävän rakkalta Limburgeriltani täyslaidallisen palautetta siitä, että me ei olla Hollanti, me ollaan Alankomaat. Etelässä on tärkeää, että kukaan ei puolivahingossakaan hollannittele. Hollander tarkoittaa jostain Einhovenin tuolta puolen tulevaa Hollantilaista. Paikalliset ovat Limburgereita, Maastrichtereita tai ihan vaan dutch people. Ei koskaan ikinä Hollander tai voi tunteet kuohahtaa.
Enivei, Hollanti ei ole koskaan ollut mulle mikään unelmamaa ja en oikeastaan Limburgista 30km säteellä edes suuremmin pidä. tai no välitä koko maasta. Asun täällä ihan vaan siitä syystä, että mies sattuu olemaan paikallisia, mutta pidän todella paljon Eteläisen Limburgin maisemista ja elämänmenosta. Kun kävin Hollannissa ensimmäisen kerran, mulla oli outo kutina, että kuulen tästä maasta vielä vaikka en ollut vielä edes tavannut miestäni.
Maana Hollanti on sinäällään ihan jees, mutta en voi väittää ettenkö samoilla asumisen hinnoilla ja paremmalla työtilanteella Suomessa olisi jo lennolla kohti pohjoista ihan vain pystyäkseni olla enemmän perheeni kanssa fyysisesti tekemisissä. Silti täällä asumisessa on paljon positiivista. Valkenburg ja eteläinen Limburg yleensä ovat kauniita paikkoja. Ruoka on halpaa, sää täällä eteläisessä päässä ihan mukava ja ihmiset on mun alakerran naapuria lukuunottamatta miellyttäviä sekä avuliaita jos on hyvä BS-suodatin. Minut on otettu hyvin vastaan ja Suomalaisuuteni on enemmänkin positiivinen juttu, kuin asia jonka takia minua vieroksuttaisiin.
Kaiken kaikkiaan olen elämääni täällä hyvin tyytyväinen. Hollanti on hyvä maa asua, vaikkei siitä yleisesti ottaen mitenkään riemunkiljahduksia kirvoittavalla tasolla pitäisi. Hollantilaiset itse on toki kovia valittamaan veroista, riistosta ja kaikesta kalliista. Omaan silmään ruokakaupan hintataso on edelleen puoli-ilmainen ja no, belgian superhalpa bensa tekee isomman auton omistamisesta saatanallisesta maantieverosta huolimatta siedettävää.
Vaikka olen tosi suomalainen tyyppi huomaan kuitenkin vuosi vuodelta istuvani tänne tiukemmin ja pikkuhiljaa suomi suomalaisuudestani ja palavasta rakkaudesta suomalaisuutta kohtaan ei tunnu enää järkevältä asuinmaavalinnalta. Suomessa on aina mukava lomailla ja nähdä perhettä, mutta kotiin Valkenburgiin on aina mukava palata ja kukkarokin kiittää. Elämä suomen talvessa ja taloustilanteessa tuntuu tietyllä tapaa turhan ankaralta letkeään elämänmenoon täällä tottuneelle.
Täällä etelässä paikallinen identiteetti on myös hyvin voimakas ja sen eroavaisuutta pohjoisen identitettiin korostetaan paljon. Sanonkin usein, että en suostuisi asumaan tässä maassa muualla, kuin Limburgissa, mutta liekö se paikallisten kolmivuotisen aivopesun tulosta vai absoluuttinen totuus?
Ainoa nurinan aihe on mulla oikeastaan se, että mun "pikkuruisesta" Volvosta verotetaan aivan uskomattomia summia vuodessa (maksan n. 800€ vuodessa maantieveroa, vrt. Golffi n. 400€ vuodessa), mutta täällä on hyvin tavanomaista se, että ihmiset maksavat tekemiensä valintojen mukaan. Kukaan ei asella uhaten pakottanut ostamaan järjettömän kokoista lotjaa. Monessa asiassa saa vaikuttaa siihen, paljonko lompakosta lohkeaa tekemällä pienempiä tai suurempia valintoja asumisen, terveysvakuutuksen ja sen autovalinnan suhteen.
Anyway, tällä postauksella oli myös pointti.
Ajattelin näin kolmannen vuoden kunnaiksi kirjoittaa pienen sarjan postauksia aiheittain. Vähän ruuasta, vähän Limburgilaisista, hollannin ihanasta kielestä, työnhausta ja siitä mitä on huristella menemään paikallisten sekamelskassa. Jos lähden aihetta sivuamaan yhdessä postauksessa siitä tulee joulupukin lahjalistan pituinen ja raamatun paksuinen sepustus joka sivuaa vähän sitä ja tätä vähän asiasta sekä sen vierestä. On helpompi jakaa asiat omien postauksiensa alle.
Nämä postaukset tulevat #lifeabroad tagin alle, mutta kirjoitan nämä vain suomeksi, koska postausten kirjoittaminen aina kahdella kielellä on työlästä ja peilailen pääosin suomalaisuutta maailmalla, joten aihe nyt ei sinäänsä suomen kieltä taitamattomia kosketa.
#bagtag - Louis Vuitton Pochette NM
Laukku nimeltä Louis Vuittonin Pochette NM on monien kysymyksien veska ja toivoin voivani muutamiin niistä vastata tämän postauksen myötä. Virallisestihan tämä on lueteltu accessories kategorian alle, mutta sen todellisesta fuktiosta voi olla montaa mieltä.
NM laukun nimen perässä tarkoittaa new model eli siis uusi malli, sillä LV antoi Pochetelle kasvojenkohotuksen reilu puolitoista vuotta takaperin. Laukku kasvoi kokoon 23 x 13 x 4 cm (leveys x korkeus x syvyys) ja laukun pohjaa levennettiin, joten se seisoo nyt tukevammin omillaan. Laukun sisällä on myös pieni tasku johon sujahtaa kätevästi esimerkiksi kortit tai muut pikkujutut sekä laukun hihnaa on pidennetty, joten laukku ei olalla kannettaessa enää kutittele kainaloa.
Mistä on sitten pienet Pochetet tehty? Noh! Pochette on materiaaliltaan kanvasta kullanvärisillä metalliosilla ja vachetta hihnalla (ja tägi on tottakai vachetta nahkaa) ja siinä on ruskea tekstiilivuori. Kyseessä ei siis ole nahkalaukku. Hintakin varmasti monia kiinnostaa. Ostin omani puolitoista vuotta sitten hintaan 340€, mutta nykyään hinta on 380€. Jätän jokaisen omaksi tuomioksi sen onko Pochette halpa, medikka, tyyris vai sikahintainen.
Nyt kun nippelitiedon nappulatrivia ja faktat käsitelty, siirrytään mielipiteisiin. Miksi laukku on ehdoton suosikkini kaikista laukuistani? Sehän on vaan pikkuinen pussukka! Mutta, se on niiin muuntautumiskykyinen ja käytännöllinen. Olen myös hieman pihi, laukut on yksi ainoista asioista joihin suostun laittamaan rahaa ilman viidenkymmenen prosentin alennustägiä kyljessä, siksipä pochetten monipuolisuus - hintasuhde rapsuttelee sisäsien pihistelijäni mahanalusta juuri oikeasta kohtaa, jotta jalka lähtisi vipattamaan. Onhan se toki myös todella nätti sirossa yksinkertaisuudessaan.
Tykkään saada rahoilleni vastinetta ja Pochette onkin menossa mukana aika pitkälti päivittäin. Irroitettavan hihnansa johdosta Pochette on nerokas. Se toimii päivästä riippuen ilman hihnaansa purse-organizerina pitäen huolta siitä, että löydän Noesta tai Speedystä pikkutavarat edes alle viidessä minutissa, reissussa meikkipussina, iltamenoissa clutchina hihna loopilla tai ilman, lyhyen hihnasa kanssa pikkulaukkuna ravintolassa pyörähtäessä sekä pitkän hihnan/ketjun kanssa rentona crossbodynä kesäisille jäätelökeikoille keskustaan.
Laukku on pieni, mutta ryhdikäs ja hihnasta riippuen ihanan kepeän naisellinen. Käytössäni on kaksi nahkahihnaa, laukun mukana tullut lyhyt ja pitkä crossbody hihna jonka teetin briteissä Etsyn kautta ja yksi pitkä ketju. Laukun muuntautumiskyky näiden hihnojen kanssa on aivan mieletön.
Muuntautumiskyvystä ei tietenkään ole kovinkaan paljoa riemua jos laukkuun mahtuu vain huulipuna ja kahden euron kolikko, joten yleisin kysymys kuuluukin, mitä Pochette vetää sisäänsä?
Kaikenlaista! Kymmenen pisteen kysymys on, että mahtuuko sinne puhelin? Toki. Minä kannan mukana paljon pientä sälää, pääosin särkylääkkeitä koko kuukaudeksi migreenin ja reuman takia, kortit (en käytä lompakkoa) liihottavat vapaina pitkin laukunpohjaa siellä huulirasvoje, kolikkojen ja aurinkolasien joukossa. Pochette pistää koko köörin kuriin. Kuvassa Pochetteen on järjestäytynyt kasa lääkkeitä, kipugeeli, aurinkolasit, passi, maksukortti sekä auton rekisterikortti, nessuja, huulirasvoja, puhelinjohtopampula ja luuri kotelossaan + useimmiten vielä auton avaimet kirsikkana kakun päällä.
Tällä ahdolla Pochette ei pullota eikä tursota. Jos ei joudu kantamaan lääkevuorta mukanansa tilaa jää tottakai huimasti enemmän kuin minulla vaikka puuterille, avainnipulle tai mitä nyt ihmiset mukanaan kantaa.
Todellisuudessa pussukassa on myös miljoona post it lappua, karkkipapereita, parikymmentä rutattua kuittia ja muutama eksynyt kolikko, jotka siivosin eilen laukkusiivouksen yhteydessä. Pochetteen menee siis helposti välttämättömimmät ja pikkusälät, mutta sinne ei toki ahtaa koko omaisuuttaan. Tiivistettynä Pochette on siis ihan semitilava. Minulle juuri passseli. Ei liian suuri, muttei liian pienikään. Koen vanhan mallisen Pochetten hieman liian naftiksi NM:än kaikkiin käyttötarkoituksiin.
Pochette on siis kieltämättä kätevä purse-organizer ja meikkipussukka, mutta miltä Pochette sitten näyttää laukkuna?
Kivaltahan se näyttää! Tässä kuva lyhyellä hihnalla olalla ja puolitoista vuotta vanha kuva ketjuhihnalla. Omaan 155cm pitkää, hoikahkoa varttani vasten laukku on hyvinkin sopusuhtainen.
Vielä yksi kysymys. Entäpä wear and tear eli kuinka laukku on kestänyt melkein päivittäistä mukana kulkemista? Hyvin. Vachetta osat ovat saaneet kivasti patinaa, vetoketju ei ole ottanut nokkiinsa vähän täydemmästäkään pussukasta, canvas on täydellisessä kunnossa ja kangasosat/sisus muutamaan koirankarvaa lukuun ottamatta supersiistit, mutten olettaisi yhtään vähempää tämän hintaiselta pikkulaukulta. En ole käsitellyt laukkua mitenkään erityistä varovaisuutta noudattaen eikä se ole viettänyt päivääkään pölypussissa ostopäivän jälkeen. Laatuun olen siis hyvin tyytyväinen.
Jos jokin jäi vielä askarruttamaan, heitä kommenttia lootaan!
9/15/2015
Welcome to our home!
Tervetuloa meille! Tämän postauksen kuvat ovat vähän sieltä täältä vuoden aikana otettuja, mutta uusia kuvia alkaa pikkuhiljaa sadella blogiin tägin #decotag alla. Tägin alle ilmestyy pian sisustukset, koti-aiheiset prokkikset, sotkut ja inspikset.
Muutettiin vuosi sitten parin kuukauden suomessa asumisen jälkeen takaisin Limburgiin, kun sain nykyisen työni. Tottakai oltiin annettu entinen asunto jo eteenpäin ja piti etsiä uutta alle. Olimme jo ennen lähtöä päättäneet, että jos palaamme tänne muutamme Maastrichtin sijaan Valkenburgiin.
.
Asunnon piti olla juuri sopiva, jotta siihen haluaa sitoutua vuodeksi ja kaikkineen sopimuskuluineen. Mies kierteli näyttöjä viikkokaupalla ja lopulta päätyi pieneen Valkenburgilaiseen kylään keskellä ei mitään. Välittäjä oli puoli tuntia myöhässä, koska ei ajatellut kenenkään tulevan edes paikalle.
Viikkoa myöhemmin avaimet kahdeksankymmentä neliöiseen kahden kerroksen ullakkohuoneistoon oli meidän. Ja siitä lähtien meillä huonekalut ovat tanssineet pitkin asuntoa, taulut kuljeksineet seinältä toiselle ja etsineet omaa paikkaansa. Lankkulattiat narisee mukavasti villasukkien alla ja valkoinen tiilienä tarjoaa haasteita taulufriikille (ja porakoneelle).
Haluankin siis toivottaa, teidät tervetulleeksi meille!
Muutettiin vuosi sitten parin kuukauden suomessa asumisen jälkeen takaisin Limburgiin, kun sain nykyisen työni. Tottakai oltiin annettu entinen asunto jo eteenpäin ja piti etsiä uutta alle. Olimme jo ennen lähtöä päättäneet, että jos palaamme tänne muutamme Maastrichtin sijaan Valkenburgiin.
.
Asunnon piti olla juuri sopiva, jotta siihen haluaa sitoutua vuodeksi ja kaikkineen sopimuskuluineen. Mies kierteli näyttöjä viikkokaupalla ja lopulta päätyi pieneen Valkenburgilaiseen kylään keskellä ei mitään. Välittäjä oli puoli tuntia myöhässä, koska ei ajatellut kenenkään tulevan edes paikalle.
Viikkoa myöhemmin avaimet kahdeksankymmentä neliöiseen kahden kerroksen ullakkohuoneistoon oli meidän. Ja siitä lähtien meillä huonekalut ovat tanssineet pitkin asuntoa, taulut kuljeksineet seinältä toiselle ja etsineet omaa paikkaansa. Lankkulattiat narisee mukavasti villasukkien alla ja valkoinen tiilienä tarjoaa haasteita taulufriikille (ja porakoneelle).
Haluankin siis toivottaa, teidät tervetulleeksi meille!
9/11/2015
Oi kotimaa
// This post is only in Finnish, sorry!
Suomessa eletään jännittäviä aikoja. Siinä missä itse saan 25 kappaletta arkivapaapäiviä vuodessa, tämä 25 päivää kattaa siis vuosilomat ja sellaiset joudun ottamaan vapaata päivän hoitaakseni asioita vapaapäivät ja en saa ylityökorvauksia, lisiä ynnä muuta. Pyhänä työskentelystä saan ylimääräisen vaapaapäivän. Ensimmäinen sairauspäivä on palkaton. Olen silti tyytyväinen, koska saan tehdystä työstä hyvää palkkaa. Voin antaa pois jotain, koska se mitä jää jäljelle tyydyttää.
Silti ymmärrän niitä, jotka nyt älähtivät. Vaikka saan vähemmän etuuksia kuin he ja maksan omasta terveydenhuollostani 100€ per kuukausi vakuutuksen muodossa.
Suomen terveydenhuolto ja koulutusjärjestelmä ovat mahtavia, mutta kalliita. Niiden ylläpitämiseksi on toki tehtävä uhrauksia. Suomessa nousseessa eripurassa ei ehkä ole kysymys, ettei mistään haluta luopua vaan siitä, että otetaan sieltä mistä ei ole enää antaa. Kävin suomessa äänestämässä, sillä toivon rakkaalle kotimaalleni hyvää tulevaisuutta näinä vaikeina aikoina. Vaikka Sipilän leikkaukset ei koske minua henkilökohtaisesti, toki lähihoitaja äitiäni ja tukkumyyjänä toimivaa siskoani ne koskevat, muttei minua joka rehellisesti lähti suomesta siksi, että eurolla saa täällä enemmän terveydenhuollon ja koulutusjärjestelmän surkeudesta huolimatta. Joten täältähän ei tavallaan edes saisi huudella.
Mutta huutelempa kuitenkin! Siitä, että asuu erilaisessa maassa jossa on tehty erilaisia ratkaisuja on paljon hyötyä siinä, miten asiat kotona näkee.
Sipilässä on ollut aina jotain, joka ei vaan jotenkin istu. Tai aina ja aina. Sipilä on mulle ihan nevöhööd tyyppi eduskuntavaalien tulosiltaan asti. Se miten Sipilä tarttui heti "tuumasta toimeen" ja ryhtyi toimimaan vielä oikeen tunnustelijana hallituksellekin. En tiedä, mikä siinä on, mutta päätin siltä istumalta etten muuta takaisin suomeen ainakaan seuraavaan neljään vuoteen. Inhosin Hollantia sitten kuinka paljon hyvänsä. Muutan sitten Belgiaan, Saksaan tai vaikka Ranskaan jos on pakko.
Jos jotain hyvää sairauksen lisäksi olen äitini puolelta perinyt on sellainen karjalainen perstuntuma ihmisiin ja tähän tuntumaan luotan kuin peruskallioon. Rehellisesti miltä musta näin ulkopuolisena tuntuu? No siltä, että Sipilä ottaa kaiken hyödyn valta-asemastaan parantaakseen omasta mielestään tärkeiden alojen, asioiden ja arvojen asioita yleisen hyvän nimissä. Jos joku eriää mielipiteeltään on mielipiteen esittäjä heti hyödyttävän muutoksen vastainen uppiniskainen idiootti. Koska minun näkemykseni on loistava ja hikaton. Siinä missä Kone nyt voi myydä sen yhden ylimääräisen hissin 20% voitolla hoitajien, poliisien ja perusduunareiden kustannuksella. Älkää ymmärtäkö väärin, aina kun nään Koneen hissin muistan kertoa kaikille, että tää on kuulmaa suomalaista tekoa, mutta se ei hatkauta suomen pystyynkuollutta ostovoimaa. Se on Suomen suurin syöpä tällä hetkellä.
Rehellisesti, en tiedä mitä sanoa. Rakastan suomea, se on mun koti, synnyinmaa ja en voi sanoiksi laittaa miten paljon kaipaan Suomeen. Silti toistaiseksi on jäätävä tänne Hollantiin. Haikeana totean, ettei ole järkeä palata. Vaikka terveydenhuolto on perseestä, roskat heitetään kadulle ja julkinen liikenne on yksi hollantilainen helvettisimulaattori silti se, että saan työstäni korvauksen joka riittää peruselämisen lisäksi muuhunkin motivoi. Voin antaa lomistani tai ottaa palkatonta, voin tehdä vähän ylitöitä ilman
Silti, kuinka moni nyt käsi pystyyn on sitä mieltä, että palkat riittää suomessa alati kallistuvaan elämiseen? Minä en tiedä mistä pitäisi leikata, että saataisiin koulut pysymään ilmaisena ja terkkarit auki, mutta olen vahvasti sitä mieltä, että nykyiset ratkaisut on tehty ajamaan yhden asian nimissä aivan eri asian etua muiden kustannuksella. Ratkaisu ei ole vilpitön pakkoratkaisu ja rehellisesti tuntuu, että en voi silmät sinisenä todeta ettei Herra Pääministerillä olisi takaa-ajatuksia pakotteidensa, sopimuksiensa ja julistuksiensa suhteen.
Jossain tuolla yritysten ja kilpailutusten seassa on ihmiset, joilta otetaan ja annetaan yritysmaailmalle joka on koneisto. Ihmisten pyörittämä koneisto, mutta koneisto kuitenkin. Koneisto joka määrittelee monta asiaa. Ihmiset ovat kuitenkin maan keskeinen asia, onnelliset ihmiset ovat innovatiivisia ja tehokkaampia. Onnellisuuteen vaaditaan tässä elämässä riittävä määrä euroja tilille, jotta voi elämänsä elää haluamallaan tapaa. Mulla jää tunne, että ihmiset uhrataan koneiston nimissä. Toki maa ei selviä ilman yrityksiä, mutta ihminen ihmisenä, ei työntekijänä ja koneiston osana jää täysin toiseksi. Mä koen kuitenkin olevani ihminen ja persoona ennen kuin olen työntekijä ja koneiston kappale. Olen mielelläni työntekijä ja yhteiskunnan koneiston osa, koska saan siitä jotain.
Mutta mitä jää, kun siitä ei enää saa ihmisenä kuin kylmää kättä? Ymmärrättekö pointin? Jossain kansantalouden, bruttokansantuotteen ja kilpailukyvyn välillä on unohdettu ihminen ja hyvä ihmiselämä. Mä tiedän yhden toisen politiikon tosta naapurimaasta, hänelläkin oli taannoin mielestään erinomaisia mielipiteitä ja näkemyksiä. Suomi ei tarvitse mielipiteitä ja näkemyksiä vaan jonkun joka ratkaisee ongelmat ongelmien todellisen luonteen valossa ilman oman hekilökohtaisen etunsa ajamista.
Mulla ei ole tarjota ratkaisua tai ideoita, mistä leikattaan ja miten. On vaan sellainen paha aavistus ja tunne persenahassa. Ei ne leikkaukset, mutta se tapa hoitaa tätä asiaa särähtää. Tässä on jotain mätää.
Suomessa eletään jännittäviä aikoja. Siinä missä itse saan 25 kappaletta arkivapaapäiviä vuodessa, tämä 25 päivää kattaa siis vuosilomat ja sellaiset joudun ottamaan vapaata päivän hoitaakseni asioita vapaapäivät ja en saa ylityökorvauksia, lisiä ynnä muuta. Pyhänä työskentelystä saan ylimääräisen vaapaapäivän. Ensimmäinen sairauspäivä on palkaton. Olen silti tyytyväinen, koska saan tehdystä työstä hyvää palkkaa. Voin antaa pois jotain, koska se mitä jää jäljelle tyydyttää.
Silti ymmärrän niitä, jotka nyt älähtivät. Vaikka saan vähemmän etuuksia kuin he ja maksan omasta terveydenhuollostani 100€ per kuukausi vakuutuksen muodossa.
Suomen terveydenhuolto ja koulutusjärjestelmä ovat mahtavia, mutta kalliita. Niiden ylläpitämiseksi on toki tehtävä uhrauksia. Suomessa nousseessa eripurassa ei ehkä ole kysymys, ettei mistään haluta luopua vaan siitä, että otetaan sieltä mistä ei ole enää antaa. Kävin suomessa äänestämässä, sillä toivon rakkaalle kotimaalleni hyvää tulevaisuutta näinä vaikeina aikoina. Vaikka Sipilän leikkaukset ei koske minua henkilökohtaisesti, toki lähihoitaja äitiäni ja tukkumyyjänä toimivaa siskoani ne koskevat, muttei minua joka rehellisesti lähti suomesta siksi, että eurolla saa täällä enemmän terveydenhuollon ja koulutusjärjestelmän surkeudesta huolimatta. Joten täältähän ei tavallaan edes saisi huudella.
Mutta huutelempa kuitenkin! Siitä, että asuu erilaisessa maassa jossa on tehty erilaisia ratkaisuja on paljon hyötyä siinä, miten asiat kotona näkee.
Sipilässä on ollut aina jotain, joka ei vaan jotenkin istu. Tai aina ja aina. Sipilä on mulle ihan nevöhööd tyyppi eduskuntavaalien tulosiltaan asti. Se miten Sipilä tarttui heti "tuumasta toimeen" ja ryhtyi toimimaan vielä oikeen tunnustelijana hallituksellekin. En tiedä, mikä siinä on, mutta päätin siltä istumalta etten muuta takaisin suomeen ainakaan seuraavaan neljään vuoteen. Inhosin Hollantia sitten kuinka paljon hyvänsä. Muutan sitten Belgiaan, Saksaan tai vaikka Ranskaan jos on pakko.
Jos jotain hyvää sairauksen lisäksi olen äitini puolelta perinyt on sellainen karjalainen perstuntuma ihmisiin ja tähän tuntumaan luotan kuin peruskallioon. Rehellisesti miltä musta näin ulkopuolisena tuntuu? No siltä, että Sipilä ottaa kaiken hyödyn valta-asemastaan parantaakseen omasta mielestään tärkeiden alojen, asioiden ja arvojen asioita yleisen hyvän nimissä. Jos joku eriää mielipiteeltään on mielipiteen esittäjä heti hyödyttävän muutoksen vastainen uppiniskainen idiootti. Koska minun näkemykseni on loistava ja hikaton. Siinä missä Kone nyt voi myydä sen yhden ylimääräisen hissin 20% voitolla hoitajien, poliisien ja perusduunareiden kustannuksella. Älkää ymmärtäkö väärin, aina kun nään Koneen hissin muistan kertoa kaikille, että tää on kuulmaa suomalaista tekoa, mutta se ei hatkauta suomen pystyynkuollutta ostovoimaa. Se on Suomen suurin syöpä tällä hetkellä.
Rehellisesti, en tiedä mitä sanoa. Rakastan suomea, se on mun koti, synnyinmaa ja en voi sanoiksi laittaa miten paljon kaipaan Suomeen. Silti toistaiseksi on jäätävä tänne Hollantiin. Haikeana totean, ettei ole järkeä palata. Vaikka terveydenhuolto on perseestä, roskat heitetään kadulle ja julkinen liikenne on yksi hollantilainen helvettisimulaattori silti se, että saan työstäni korvauksen joka riittää peruselämisen lisäksi muuhunkin motivoi. Voin antaa lomistani tai ottaa palkatonta, voin tehdä vähän ylitöitä ilman
Silti, kuinka moni nyt käsi pystyyn on sitä mieltä, että palkat riittää suomessa alati kallistuvaan elämiseen? Minä en tiedä mistä pitäisi leikata, että saataisiin koulut pysymään ilmaisena ja terkkarit auki, mutta olen vahvasti sitä mieltä, että nykyiset ratkaisut on tehty ajamaan yhden asian nimissä aivan eri asian etua muiden kustannuksella. Ratkaisu ei ole vilpitön pakkoratkaisu ja rehellisesti tuntuu, että en voi silmät sinisenä todeta ettei Herra Pääministerillä olisi takaa-ajatuksia pakotteidensa, sopimuksiensa ja julistuksiensa suhteen.
Jossain tuolla yritysten ja kilpailutusten seassa on ihmiset, joilta otetaan ja annetaan yritysmaailmalle joka on koneisto. Ihmisten pyörittämä koneisto, mutta koneisto kuitenkin. Koneisto joka määrittelee monta asiaa. Ihmiset ovat kuitenkin maan keskeinen asia, onnelliset ihmiset ovat innovatiivisia ja tehokkaampia. Onnellisuuteen vaaditaan tässä elämässä riittävä määrä euroja tilille, jotta voi elämänsä elää haluamallaan tapaa. Mulla jää tunne, että ihmiset uhrataan koneiston nimissä. Toki maa ei selviä ilman yrityksiä, mutta ihminen ihmisenä, ei työntekijänä ja koneiston osana jää täysin toiseksi. Mä koen kuitenkin olevani ihminen ja persoona ennen kuin olen työntekijä ja koneiston kappale. Olen mielelläni työntekijä ja yhteiskunnan koneiston osa, koska saan siitä jotain.
Mutta mitä jää, kun siitä ei enää saa ihmisenä kuin kylmää kättä? Ymmärrättekö pointin? Jossain kansantalouden, bruttokansantuotteen ja kilpailukyvyn välillä on unohdettu ihminen ja hyvä ihmiselämä. Mä tiedän yhden toisen politiikon tosta naapurimaasta, hänelläkin oli taannoin mielestään erinomaisia mielipiteitä ja näkemyksiä. Suomi ei tarvitse mielipiteitä ja näkemyksiä vaan jonkun joka ratkaisee ongelmat ongelmien todellisen luonteen valossa ilman oman hekilökohtaisen etunsa ajamista.
Mulla ei ole tarjota ratkaisua tai ideoita, mistä leikattaan ja miten. On vaan sellainen paha aavistus ja tunne persenahassa. Ei ne leikkaukset, mutta se tapa hoitaa tätä asiaa särähtää. Tässä on jotain mätää.
9/10/2015
#bagtag - Jacques
Olin suunnitellut tälle viikolle (tai oikeastaan jo viime viikolle) postausta Valkenburgista ja yleisesti Limburgista, mutta työ tuli tielle ja olen torkkunut illat sohvalla Star Trekkiä puoliunessa katsellen. Mennään nyt kuitenkin vähän kevyemmällä setillä vielä tänään, nimittäin bagtagilla. Viikonloppun yritän saada raapustettua kasaan Limburgi ja kotipostauksen, sillä viime viikolla pistettiin olohuoneen järjestys uuteen uskoon.
Joka tapauksessa, tänään haluaisin esitellä teille tämän kesän the kesälaukun. Ostin sen loppukeväästä iskettyäni siihen silmäni laukkudiilerini sivuilla. Avasin juuri lomarahojen kilahdettua tilille uhkarohkeana laukkusivut ja siellä se odotti meikäläistä.
Keltainen epi Saint Jacques vuodelta 1995.
Jacques on ensimmäinen laukku jonka olen ostanut tässä ja nyt. Yleensä noudatan muutaman päivän harkinta-aikaa tai ainakin nukun yön yli ennen kuin sovin kaupoista, koska en pidä hutiostoksista, mutta nyt avasin sähköpostini ja meilasin laukkudiilerilleni, että laukku on nyt myyty!
En ollut koskaan aikaisemmin nähnyt tätä vuonna -07 poistunutta laukkumallia, mutta kun se kerran verkkokalvoilleni piirtyi en saanut sitä mielestäni. Laukun muotoilu on täydellinen. Ovaali pohja, laukun puolisirppimäinen muoto ja kahvojen v-kuvioiset yksityiskohdat. Laukku on eleetön, mutta samalla puhutteleva.
Pidän myös siitä, että laukun tunnistaa Louis Vuittoniksi vain joku asiaan perehtynyt tai pienen laukun alareunaan painetun kirjainyhdistelmän huomaava. Se ei samalla tapaa huuda merkkiään, kuten vaikka monogram kuosi. Jacques puhuttelee enemmän ulkonäöllään, kuin merkillään. Joku on selkeästi käyttänyt enemmän kuin viisi minuuttia tämän laukun suunnitteluun.
En omistanut ennen Jacquesia yhtään epi laukkua, joten senkin puolesta se oli äärimmäisen tervetullut lisä. Keltainen väri on kiva piristysruiske muuten harmaaseen laukkuarmeijaani sekä mustanpuhuvaan pukeutumistyyliin. Edelleen, kun katson tätä laukkua en voi kun huokaista.
Olen iloinen saatuani tämän laukun kokoelmaani. Jacquesia ei nimittäin ihan joka päivä ole myynnissä näillä leveysasteilla Laukku keikkui olalla läpi ihanien kesäpäivien hellemekossa ja toimi myös tilavuutensa puolesta lentolaukkuna reissulla suomeen. Vaikka Jacques ei sinäänsä laukkuna ole huiman kokoinen on se minun pienten laukkujen ystävänä se kokoelmani kuormajuhta.
Mutta, antaa laukun taas puhua puolestaan.
Joka tapauksessa, tänään haluaisin esitellä teille tämän kesän the kesälaukun. Ostin sen loppukeväästä iskettyäni siihen silmäni laukkudiilerini sivuilla. Avasin juuri lomarahojen kilahdettua tilille uhkarohkeana laukkusivut ja siellä se odotti meikäläistä.
Keltainen epi Saint Jacques vuodelta 1995.
Jacques on ensimmäinen laukku jonka olen ostanut tässä ja nyt. Yleensä noudatan muutaman päivän harkinta-aikaa tai ainakin nukun yön yli ennen kuin sovin kaupoista, koska en pidä hutiostoksista, mutta nyt avasin sähköpostini ja meilasin laukkudiilerilleni, että laukku on nyt myyty!
En ollut koskaan aikaisemmin nähnyt tätä vuonna -07 poistunutta laukkumallia, mutta kun se kerran verkkokalvoilleni piirtyi en saanut sitä mielestäni. Laukun muotoilu on täydellinen. Ovaali pohja, laukun puolisirppimäinen muoto ja kahvojen v-kuvioiset yksityiskohdat. Laukku on eleetön, mutta samalla puhutteleva.
Pidän myös siitä, että laukun tunnistaa Louis Vuittoniksi vain joku asiaan perehtynyt tai pienen laukun alareunaan painetun kirjainyhdistelmän huomaava. Se ei samalla tapaa huuda merkkiään, kuten vaikka monogram kuosi. Jacques puhuttelee enemmän ulkonäöllään, kuin merkillään. Joku on selkeästi käyttänyt enemmän kuin viisi minuuttia tämän laukun suunnitteluun.
En omistanut ennen Jacquesia yhtään epi laukkua, joten senkin puolesta se oli äärimmäisen tervetullut lisä. Keltainen väri on kiva piristysruiske muuten harmaaseen laukkuarmeijaani sekä mustanpuhuvaan pukeutumistyyliin. Edelleen, kun katson tätä laukkua en voi kun huokaista.
Olen iloinen saatuani tämän laukun kokoelmaani. Jacquesia ei nimittäin ihan joka päivä ole myynnissä näillä leveysasteilla Laukku keikkui olalla läpi ihanien kesäpäivien hellemekossa ja toimi myös tilavuutensa puolesta lentolaukkuna reissulla suomeen. Vaikka Jacques ei sinäänsä laukkuna ole huiman kokoinen on se minun pienten laukkujen ystävänä se kokoelmani kuormajuhta.
Mutta, antaa laukun taas puhua puolestaan.
8/29/2015
Tapaus pannukakku / Case Pancake
Viikko tai pari takaperin sain kuulla, että keskustassa on ravintola jota pitää suomalainen pariskunta ja listalla on viikonloppu-aamuisin mustikkapannukakkuja. Kävi kuitenkin ilmi, että ravintolan ruokalista on vaihtunut viime katsauksen jälkeen ja pannukakkuja saa vain sunnuntaisin. Sen sijaan tarjolla olisi ollut aamupala, johon sai valita puuroa, jugurttia, kroisanttia ynnä muuta sellaista, mutta koska olin jo syönyt aamupuurot kotona pohjalle päätin luopua ideasta ja siirtää pannukakku kokeiluni johonkin hamaan tulavaisuuteen. Vähän kyllä harmitti, koska olin odottanut pannukakkuja koko viikon ja sunnuntaisin ei juuri tule Maastrichtissa asioitua, joten noh jääpähän jotain to do listaan perheen vierailuja varten.
Ihan ilman pannukakkuja ei toki tarvinnut jäädä, sillä niitähän saa täällä vähän joka nurkalta. Siispä takaisin junaan, hypättiin pois meidän naapurikylässä ja kurvattiin paikalliseen kahvilaan pannukakulle. Ja oli muuten hyvää! Oikeastaan pannukakku on täällä enemmänkin jättimäinen lettu. Sitten on sellaisia pikkuriikkisiä pannareita joita kutsutaan nimellä poffertjes. Ne kuuluu söydä höystettynä kilolla tomusokeria, ja näin entisenä au pairina voin todeta, että niitä mahtuu lapsen suuhun yli kymmenen kerralla...Ihan perus lettuset vedetään napaan joko ihan kermavaahdolla, jätskillä, siirapilla ynnä muulla makealla kuorrutettu tai sitten ruokaisammin lettuun on paistettu mukaan kanaa, pekonia tai vaikka kirsikoita.
Pannukakkuravintolaan, tai no, suomalaisittain letturavintolaan mennessä aina yllättyy siitä, mitä joku keksii lettuun työntää. Kannattaa ehdottomasti Hollannissa vieraillessa käydä pannenkoekenhuis ravintolassa, jos haluaa mielenkiintoisia pannukakkuelämyksiä! Mie rakastan pannareita, pannukakkuja ja lettuja. Mielellään jäätelön tai hillon kanssa, mutta myös kanaletut on todettu aika hyviksi! Ostin lidlistä tuoreita pensasmustikoita, joten mustikkapannaria tai mustikkapiirakkaan luvassa kuitenkin kaikesta huolimatta!
Kotiin kun päästiin lähdettiin koiran kanssa ihailemaan meidän lenkkitien varren puutarhojen kukkaloistoa. Puutarhat on ilmeisesti kunnan ihmisille vuokraamia ja kevään että kesän mittaan niillä on käynyt kova kuhina. Lopputuloksena toinen toistaan sympaattisempia puutarhoja, joista kauneimman kukkaloistosta nappasin muutaman kuvan. Kaiken kaikkiaan siis rento ja aurinkoinen lauantaipäivä takana. Tästä on hyvä heittää jalat pöydälle ja aloittaa Star Trek: The Original Series maratoni miehen kanssa.
¨
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)